Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lauri Kerminen elää unelmaansa Ranskassa

Lauri Kerminen elää unelmaansa Ranskassa

Lentopallon MM-kisoissa Puolassa erinomaisesti pelannut Lauri Kerminen lähti kisojen jälkeen Ranskaan toteuttamaan unelmiaan. 21-vuotias liberolahjakkuus siirtyi Ranskan korkeinta sarjatasoa pelaavan Nantes Reze Metropole Volleyn riveihin.
Kokkolan Tiikereitä vuosina 2011-2014 edustanut Kerminen voitti Suomen mestaruuden 2013 ja Suomen Cupin viime kaudella, jolloin saldona oli lisäksi SM-hopea sekä valinta Mestaruusliigan kauden parhaaksi mieslentopalloilijaksi.
Ensimmäiset A-maaottelunsa Kerminen pelasi kesällä 2013. Hän onnistui vakiinnuttamaan paikkansa ykkösliberona ja on nyt yksi maajoukkueen kantavista voimista.
Kermisen uusi seura Nantes hävisi viime kaudella puolivälierissä mestaruuden voittaneelle Toursille ja sijoittui lopulta Ligue A:ssa kahdeksanneksi. Nantes aloittaa kautensa lauantaina 18.10. vierasottelulla Paris Volleytä vastaan.

Uuteen maahan sopeutuminen on sujunut mallikkaasti

Suonenjoelta lähtöisin olevan liberon elämä uudessa ympäristössä on sujunut ongelmitta. Uuden maan tavat ja kieli ovat tulleet hänelle tutuiksi. Kerminen ei pidä liian pitkistä ruokailuhetkistä, mutta muuten kaikki vastaa aika lailla odotuksia.
- Joukkue otti hyvin vastaan ja hommat oli hoidettu ihan hyvin kun tulin tänne. Sopeudun kyllä tosi hyvin muutenkin joka paikkaan niin ei ollut yhtään ongelma. On mukava olla osa tiimiä, heitän koko ajan jotain tyhmää juttua jollekin niin oon aika hyvin jutuissa mukana, Kerminen kertoo.
Joukkue koostuu pitkälti ulkomaalaisista pelaajista, joten puhekielenä käytetään englantia. Joskus tulee kielimuuri vastaan, mutta vaikeistakin tilanteista on Kermisen mukaan selvitty.
- Koko ajan paremmin sanat tarttuu, kun kuulee joka päivä ranskaa. Vaikeita tilanteita on tullut kielimuurin takia monesti vastaan, mutta oon niin ovela niin saan ne aina selvitettyä!

Hyvä suuntavaisto pitää Kermisen kartalla

Kermisen asuu yhdessä kanadalaisen joukkuetoverinsa Max Burtin kanssa. Samassa rakennuksessa asuu lisäksi kuusi muuta pelaajaa. Kermisen mukaan hän ja Burt ovat melko samanlaisia ja huolehtivat omalta osaltaan ruoanlaitosta, joten yhteiselo on sujunut hyvin.
- Asutaan tämmöisessä residenssissä suljetun aidan sisällä, tosi huikea paikka. Käydään kerran viikossa ulkosalla porukan kanssa syömässä, mutta molemmat kokkailee täällä hyvin.
Hallille Kerminen kulkee joukkuekavereiden kanssa joko autolla tai kävellen, säästä riippuen. Matka hallille ei ole pitkä, autolla aikaa menee parin minuutin verran. Uudessa ympäristössä liikkuminen ei ole tuottanut Kermiselle ongelmia - kiitos hyvän suuntavaiston.
- Olen hyvä suunnistaja, niin en eksy missään tilanteessa!

Olosuhteet on kunnossa ja faneja löytyy

Ranskassa harjoittelu- ja peliolosuhteet ovat kunnossa ja homma toimii hyvin. Valmentajat Nantesissa ovat erilaisia, mihin Kerminen on aiemmin tottunut. Jokaisella valmentajalla on kuitenkin Kermisen mukaan puolensa.
Suomessa Kerminen on tottunut olemaan fanien suosiossa ja Ranskassakin muutama on jo käynyt kysymässä yhteiskuvia ja nimikirjoituksia. Kokkolan fanikulttuurin päihittämiseen on Nantesissa kuitenkin vielä matkaa.
- Ei tämä Kokkolaa voita lähellekään, mutta mukavia ihmisiä täälläkin on, Kerminen sanoo.

Kerminen tähtää korkealle ja haluaa nauttia pelaamisesta

Tulevalla kaudella Kerminen haluaa kasvaa niin ihmisenä kuin pelaajanakin. Hän elää tällä hetkellä unelmaansa, mutta tähtää vieläkin korkeammalle.
- Täällä on hyvä oppia, kun ei ole äiti aina auttamassa. Totta kai tavoitteena on isompi seura, mutta haluan nauttia pelaamisesta, se on mulle tosi tärkeä asia, libero Kerminen sanoo.

Lentopalloliiton tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle