Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Suomi kohtaa Pohjois-Makedonian ensimmäistä kertaa

Suomi kohtaa Pohjois-Makedonian ensimmäistä kertaa

Suomen miesten lentopallomaajoukkue ei ole koskaan pelannut torstaina alkavien EM-kisojen avausvastustajaansa Pohjois-Makedoniaa vastaan. Ensimmäiseen kohtaamiseen Pohjois-Makedonia tuo kentälle kovan hakkurin Nikola Gjorgievin.

Pohjois-Makedonian nimi tuli maalle viralliseen käyttöön vasta 12. helmikuuta tänä vuonna. Sitä ennen valtiosta käytettiin erikoista nimitystä, entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia. Syy oli nimikiista Kreikan kanssa.

Euroopan rankingissa Pohjois-Makedonia on sijalla 23, kun Suomen sijoitus on 11. Pohjois-Makedonialle torstain peli on kaikkien aikojen ensimmäinen peli EM-kisoissa.

Suomen kapteeni Eemi Tervaportti nostaa hakkuri Gjorgievin joukkueensa pelin avaintekijäksi.

- Me ollaan Pohjois-Makedoniaa nyt muutaman kerran katsottu videolta ja heillä on hyvä hakkuri, joka saa varmaan 60 prosenttia passeista pelissä. Häntä pitää pystyä hallitsemaan ja kontrolloimaan, Tervaportti sanoo.

- Oma syöttö ja sideout kun toimii, niin ollaan vahvoilla. Oma peli on meille tärkeintä ja kun pystytään tasaisesti pelaamaan koko ajan, niin uskon, että kyllä sieltä se voitto tulee.

- Oma tavoitteeni EM-kisoissa on, että ainakin alkulohkosta pitää päästä jatkoon ja sitten katsotaan peli kerrallaan.

- Venäjä on tietysti kova, mutta kaikkia vastustajia lähdetään voittamaan. Minun mielestäni viime aikoina on näyttänyt siltä että, kun löydetään vaan se tasaisuus, niin uskon, että pystytään laittamaan kaikille hanttiin.

- Joukkueella on hyvä fiilis ja kaikki odottavat huomista, että päästään taas näyttämään isossa turnauksessa mitä osataan.

- Meillä on ollut aina hyvä maine arvokisoissa siinä, että tulee paljon faneja kannustamaan ja se on hienoa, että nytkin tänne Ljubljanaan tulee pari tuhatta fania. Se auttaa aina tuolla kentällä, Tervaportti sanoo.

Pohjois-Makedonian kehuttu hakkuri Nikola Gjorgiev on myös joukkueen kapteeni.

- Me emme ole koskaan pelanneet Suomea vastaan. Videoilta olemme tietenkin heidän pelejään katsoneet. Meille tämä on upea ottelu, ensimmäinen ottelu EM-kisoissa. Aiomme tietenkin voittaa sen, Gjorgiev sanoo.

- Harjoitusottelut ennen EM-kisoja menivät vähän vaihtelevasti. Oli hyviä ja huonoja. Meillä oli aika paljon loukkaantumisia valmistautumisen aikana, mutta nyt kaksi viimeistä viikkoa joukkue on ollut yhdessä ja pelin taso on nousussa. Uskon että huomenna me olemme valmiina.

- Joukkueen paras osa on yhtenäisyys, olemme joukkueena vahva, Gjorgiev toteaa.

Suomen ja Pohjois-Makedonian ottelu alkaa klo 18.30 Suomen aikaa ja se on nähtävissä TV2:ssa ja Yle Areenassa suorana lähetyksenä.

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle