Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

FBT Pori murskasi AFC Campuksen

 
FBT Pori murskasi AFC Campuksen

FBT Pori oli tyly isäntä, kun turkulainen AFC Campus vieraili Porin urheilutalolla. Ottelu alkoi porilaisittain hyvin, sillä FBT Pori johti ottelua 2-0 viiden peliminuutin jälkeen. Tämän jälkeen AFC Campuksen kolme nopeaa maalia muutti ottelun kuvan pitkäksi aikaa. Ensimmäisen seitsemän ja puolen minuutin aikana iskettiin yhteensä viisi maalia. Ottelun kuudetta maalia saatiinkin sitten odottaa aina 37 peliminuutille asti. Campus siirtyi Juuso Hellmannin ylivoimamaalilla 4-2 johtoon. FBT ei kuitenkaan lannistunut vaan aloitti hurjan takaa-ajon. Porilaisjoukkue onnistui nousemaan kahden maalin takaa johtoon kahdessa minuutissa. Kolmannessa erässä turkulaisten kapea rinki ei onnistunut enää porilaisia haastamaan. Viimeinen erä merkittiin FBT:n puhtaaseen 4-0 voittoon. Ottelun voittanut FBT Pori murskasi Campuksen lopulta numeroin 10-4.

Katso ottelun kuvagalleria 1 (kuvaaja: Kari Saha)
Katso ottelun kuvagalleria 2 (kuvaaja: Juha Saastamoinen)

FBT Porin tehopisteet:
Teijo Vienola 2+0
Ville Salonen 2+0
Hannu Katila 1+1
Tero Haapala 1+1
Teemu Helin 1+1
Janne Kujansuu 0+2
Matti Vapaniemi 0+2
Kristo Kangas 1+0
Markus Maijala 1+0
Tomi Collander 0+1
Jani Sädemaa 0+1

UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


FBT Pori - logo

FBT Pori - 2006-2007 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2006-2007

Ottelut kaudella 2006-2007

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää
Karhuille uusi sopimuspelaaja

Karhuille uusi sopimuspelaaja

Karhut on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen puolustaja Paavo Kankaanpään kanssa.

Lue lisää
Karhut ottaa lauantaina mittaa Limingan Niittomiehistä

Karhut ottaa lauantaina mittaa Limingan Niittomiehistä

Karhut lähtee lauantaina pohjoisiin LNM:n vieraaksi. Liminkalaiset esittivät marraskuussa vahvoja otteita Porissa, vieden tiukan väännön ja pisteet mukanaan lukemin 3-4.

Lue lisää
Arvid Vonk jatkaa Karhuissa

Arvid Vonk jatkaa Karhuissa

Viime kaudella Karhuissa 23 ottelussa pelannut Arvid Vonk on solminut vuoden jatkosopimuksen Karhujen kanssa. Vonk on tärkeä palanen Karhujen joukkuetta myös ensi kaudella.

Lue lisää
Roni Tuomela ja Karhut jatkosopimukseen

Roni Tuomela ja Karhut jatkosopimukseen

Viimeisimpinä pelaajina vuoden jatkosopimuksen on kirjoittanut Salibandyliigakokemustakin omaava Karhujen kasvatti Roni Tuomela.

Lue lisää
Karhuille kaksi jatkosopimusta

Karhuille kaksi jatkosopimusta

Porilaisjoukkueen riveissä tulevalla kaudella jatkavat Heikki Vanhatalo ja Henry Stenfors.

Lue lisää