Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Danielin maali riitti kolmeen pisteeseen

 
Danielin maali riitti kolmeen pisteeseen


Tampereen Pallo-Veikot jatkoi hyviä otteitaan kotikentällään ja kukisti Ykkösessä neljäntenä olleen PS Kemin 1-0. Ratkaisu nähtiin 41. minuutilla, kun Daniel laukoi ottelun ainokaiseksi jääneen osuman Jani Nyblomin syötöstä.

Kotijoukkue aloitti ottelun pirteästi. Jani Nyblomilla oli jo ensi minuuteilla kaksi hyvää maalitilannetta, mutta molemmilla kerroilla puolustaja ehti vetojen tielle. Myös Kemillä oli puolittainen tilaisuus, kun Michal Slawuta oli lipsauttaa Tim Johanssonin pienestä kulmasta tulleen tykityksen jalkojen välistään.

Alun jälkeen maalipaikat olivat avausjaksolla kortilla ja peli heräsi uudestaan eloon vasta Danielin maalin jälkeen.

Toisella jaksolla nähtiin enemmän tilanteita Kemin hakiessa tasoitusta ja TPV:n saatua tukuittain vastahyökkäyksiä, joista joukkue ei onnistunut tappamaan peliä.

Vähille tilanteille jäänyt Kemi sai vain yhden erinomaisen tilanteen, joka jäi käyttämättä. Ylivoimahyökkäyksen päätteeksi Arto Hakala antoi nappikeskityksen, mutta Dominik Plaza ei saanut maalin edustalta jatkettua palloa sisään.

TPV:lla tilanteita sen sijaan riitti. Pirteä Jarno Venäläinen laukoi kolmesti hyvältä sektorilta tuloksetta. Lopussa Jarno Eränen ampui pallon ylärimaan ja toisella kerralla tolppaan, mutta toista maalia punapaidat eivät millään saaneet aikaiseksi.

Yksikin maali riitti silti kotijoukkueelle, joka puolusti tarkasti ja esti PS Kemin vaaralliset nopeat hyökkäykset. Kolme pistettä paransi TPV:n asemia putoamiskamppailussa takanatulevien joukkueiden jäätyä voitoitta.

TPV
30 Slawuta Michal
2 Isoaho Sampsa
3 Juura Iikka
8 Lindberg Arto
10 Eränen Jarno
11 Nyblom Jani
14 Kankala Kalle (73' 7 Lindberg Petri)
20 Venäläinen Jarno (69' 21 Kemmo Jussi)
23 Nwoke Daniel
24 Tiihonen Tatu
25 Pasanen Jaakko

PS Kemi
21 Rönkkö Kalle
2 Palosaari Matti
5 Pätsi Erkka
6 Graciano Ozeias Fernando
8 Hosio Janne (69' 18 Tyystälä Tuomas)
9 Hakala Arto
10 Torvikoski Tommy (65' 11 Isteri Jaakko)
14 Hosio Miika
16 Plaza Dominik (88' 23 Paavilainen Jaakko)
20 Juvonen Juha-Pekka
30 Johansson Tim

Yleisö
483

Veikkauspörssi
3 Daniel, TPV
2 Graciano, PS Kemi
1 Lindberg Arto, TPV

TPV:n tiedotteesta / UrheiluTampere.com


Takaisin edelliselle sivulle


Tampereen Pallo-Veikot - logo

TPV - 2009 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009

Ottelut kaudella 2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Danila Bulgakov Ilveksen riveihin

Danila Bulgakov Ilveksen riveihin

Tampereen Ilves vahvistaa joukkueen hyökkäysosastoa U15-, U17-, U18- ja U19-nuorisomaajoukkueet läpikäyneellä Danila Bulgakovilla. 18-vuotias nuorukainen siirtyy Ilvekseen AC Oulun riveistä. Bulgakovin sopimus on mallia 2+1.

Lue lisää
Ilvekselle neljä uutta pelaajaa

Ilvekselle neljä uutta pelaajaa

Ilveksen riveihin uusina pelaajina siirtyvät Juhani Pikkarainen, Matias Kivikko Arraño ja Roope Riski. Joona Veteli puolestaan palaa Ilves-paitaan Kuopiosta.

Lue lisää
Punakone uuteen kauteen tutuissa käsissä

Punakone uuteen kauteen tutuissa käsissä

Ratkaisut Punakoneen valmennuksesta kaudelle 2024 on tehty. Nousuun huipentuneen edellisen kauden jälkeen Ash Civilin sopimus TPV:n kanssa päättyi, ja taitava valmentaja seuraa jatkossa unelmiaan muualla.

Lue lisää
Joonas Rantanen Ilveksen päävalmentajaksi

Joonas Rantanen Ilveksen päävalmentajaksi

Veikkausliigassa pelaava Tampereen Ilveksen miesten edustusjoukkue saa kaudelle 2024 uuden päävalmentajan, kun Joonas Rantanen siirtyy Tampereelle.

Lue lisää
Sylvanus Nimely vahvistamaan Ilveksen hyökkäystä

Sylvanus Nimely vahvistamaan Ilveksen hyökkäystä

22-vuotias liberialainen hyökkääjä Sylvanus Nimely on solminut Ilveksen kanssa kauden 2022 loppuun asti ulottuvan sopimuksen.

Lue lisää
Erkka Helminen sopimukseen Ilves-Kissojen kanssa

Erkka Helminen sopimukseen Ilves-Kissojen kanssa

Seitsemän vuotiaana TP-49:ssä aloittanut poika on nyt 24-vuotias mies ja omaa kokemusta viiden vuoden ajalta Ykkösestä FC Hakan matkassa.

Lue lisää