Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Naisten maajoukkueelle voitto ja tasapeli Puolassa

 
Naisten maajoukkueelle voitto ja tasapeli Puolassa


Suomen naisten salibandymaajoukkue aloitti Polish Open-turnauksen Puolan Zbastynissa 16-2-murskavoitolla Slovakiasta. Jo aamukahdeksalta paikallista aikaa käynnistyneessä ottelussa palkittiin Suomen parhaana Eliisa Alanko, joka laukoi maaleista neljä. Mia Alen nakutteli ottelussa hattutempun ja syötti päälle yhden osuman.

Iltapäivän ottelussa Tshekki ja Suomi tasasivat pisteet tuloksella 3-3 (1-1, 1-1, 1-1). Tshekki livahti kahdesti johtoon, mutta ensin Anne Suomalainen ja sitten Minna Korhonen tasoitti. Kuusi minuuttia ennen loppua Suomen parhaana palkittu Suomalainen vei Suomen ensi kertaa johtoon, mutta etumatka ei kestänyt aivan loppuun saakka vaan Tshekki tasoitti pelin 15 sekuntia ennen loppusummeria Paula Jouhtenen istuessa jäähyllä.

Perjantaina Suomi kohtaa Saksan ja lauantaina Puolan.


Salibandya, Zbaszyn, Puola
Naisten Polish Open

Suomi - Slovakia 16-2 (6-2, 7-0, 3-0)
1. erä: 1.11 Mia Alen 1-0, 6.13 Monika Trnkova 1-1, 7.31 Minna Korhonen
(Alen) 2-1, 8.33 Anna Yli-Kojola (Karoliina Kujala) 3-1, 8.55 Oma maali
4-1, 12.36 Elina Enlund (Anna Yli-Kojola) 5-1, 16.48 Eliisa Alanko
(Elina Kujala) 6-1, 19.51 Michaela Vrskova 6-2.
2. erä: 21.14 Alen (Irja Lahtinen) 7-2, 29.32 Alanko (Elina Kujala) 8-2,
31.23 Tiia Ukkonen (Korhonen) 9-2, 34.54 Alanko (Kati Salminen) 10-2,
35.11 Henna Yläsuo (Karoliina Kujala) 11-2, 35.56 Alen (Anna Vartiainen)
12-2, 26.30 Paula Jouhten (Yläsuo) 13-2.
3. erä: 51.52 Alanko 14-2, 52.15 Enlund (Yli-Kojola) 15-2, 59.07 Jenni
Morottaja 16-2.
Suomen maalissa torjui Laura Still.
Jäähyt: Suomi 2 min, Slovakia 0 min.
Erotuomarit: Aleksandr Bienkowski ja Marek Chomnicki, Puola.
Suomen parhaana palkittiin Eliisa Alanko.

Tshekki - Suomi 3-3 (1-1, 1-1, 1-1)
1. erä: 3.39 Hanka Konickova (Ilona Novotna) 1-0, 5.02 Anne Suomalainen
(Paula Jouhten) 1-1.
2. erä: 22.58 Dominika Steglova (Magdalena Sindelova) 2-1, 30.01 Minna
Korhonen 2-2.
3. erä: 54.06 Suomalainen 2-3, 59.45 Novotna (Sindelova) 3-3 yv.
Jäähyt: Tshekki 2 min, Suomi 3x2 min.
Erotuomarit: Aleksandr Bienkowski ja Marek Chomnicki, Puola.
Suomen parhaana palkittiin Anne Suomalainen.


Salibandyliiton tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle