Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tappio Sveitsille mutkisti Suomen tietä

 
Tappio Sveitsille mutkisti Suomen tietä

Suomen naisten salibandymaajoukkueen taival MM-kisoissa Ruotsin Västeråsissa mutkistui, kun Suomi hävisi alkulohkon avainottelussa Sveitsille 3-5 (1-0, 1-3, 1-2). Suomi on jäämässä lohkonsa kakkoseksi ja saamassa vastaansa toisen lohkon voittajan, ylivoimaisia otteita esittäneen Ruotsin.

Suomi esitti Sveitsi-ottelun avauserässä kisojen parastaan ja painoi Sveitsin heti alusta puolustuskannalle. Suomi loi hyvän paikan toisensa jälkeen, mutta Eliisa Alanko lusikoi pallon tolppaan muiden laukausten painuessa ohi tai maalivahti Laura Tomatisin hyppysiin. Neljä minuuttia ennen taukoa Anne Suomalainen kaadettiin maalipaikassa, mutta Suomalainen sijoitti tilanteesta tuomitun rangaistuslaukauksen ohi. Seuranneen ylivoimapelin aikana Maiju Merikanto kuitenkin nosti Suomen takatolpalta johtoon Suomalaisen tarkasta syötöstä.

Toisen erän oli Sveitsin yhtä selvästi kuin ensimmäinen oli ollut Suomen, ja Sveitsi tasoitti heti alkuun ylivoimalla. Tiia Ukkonen vei Suomen vielä johtoon maalivahti Jonna Mäkelän avaaman nopean hyökkäyksen päätteeksi, mutta sitten pallo lakkasi totaalisesti pomppimasta Suomelle. Ramona Gabathulerin kaukolaukaus otti pompun jostain ja kaarsi korkeana Suomen verkkoon. Erän loppuun sama vielä toistui Daniela Stettlerin laukauksen kimmotessa peittäneestä suomalaispuolustajasta yli Mäkelän. Ei kahta kolmannetta, ja päätöserän alkuun kaarsi korkea pallo Suomen maalin ylärimaan, josta Jonna Mäkelä vielä kurotti sitä hyppysiinsä muttei saanut, ja pallo putosi verkkoon siirtäen Sveitsin 2-4-johtoon.

Suomi rakensi loppuun vielä hyvän painostuksen, ja Elina Kujala nostatti toiveita katkaisemalla sveitsiläisavauksen ja taituroimalla itsensä maalille nostamaan kavennuksen. Selvästi Sveitsiä huonomman maalieronsa vuoksi Suomi olisi kuitenkin tarvinnut ottelusta voiton, ja viimeisetkin toiveet romahtivat kun Sveitsi kesti saamansa jäähyn, ja Mirca Anderegg sijoitti vielä viidennen pallon tyhjään Suomen verkkoon.

- Sveitsi oli juuri niin hyvä kuin ennalta tiedettiinkin joten huonolle ei hävitty, Suomen kakkosvalmentaja Jari Oksanen mietti.
- Harmittavasti pomppi pari palloa tänään heille ja aika lailla jouduttiin pelaamaan alivoimaa, mikä ei urakkaa ainakaan helpottanut. Oksanen näki tappiosta huolimatta Suomen pelissä hyvää.
- Oma pelimme ei nitkahtanut missään vaiheessa vaan tietyillä osa-alueilla pystyttiin jopa nostamaan tasoamme pelin loppua kohden. Anu Peltokangas pelasi hyvän pelin kuten itse asiassa kaikki puolustajat tänään Elina Kujala väänsi loppuun hienon tahtomaalin, Maiju Merikanto oli koko illan hyvin pelillä ja Tiia Ukkonen laidoillaan Anne Suomalainen ja Heli Suoreijus loi koko ajan tilanteita. Oksanen muistutti, että vaikeasta loppukaaviosta huolimatta mitään ei ole vielä menetetty.
- Alkusarjamme kestää yhden häviönkin, ja tavoite on edelleen pelata näiden kisojen finaalissa.

Salibandya, Västerås, Ruotsi
Naisten MM-turnaus
A-sarja, lohko B

Suomi - Sveitsi 3-5 (1-0, 1-3, 1-2)

1. erä: 17.12 Maiju Merikanto (Anne Suomalainen) 1-0 yv.
2. erä: 21.10 Natalie Stadelmann (Simone Berner) 1-1 yv, 27.42 Tiia Ukkonen (Anna Vartiainen) 2-1, 28.57 Ramona Gabathuler (Stadelmann) 2-2, 37.58 Daniela Stettler (Silvana Nötzli) 2-3.
3. erä: 41.17 Oma maali 2-4, 54.21 Elina Kujala 3-4, 59.03 Mirca Anderegg (Stadelmann) 3-5 tm.

Torjunnat:
Jonna Mäkelä Suomi 3+12+9=24,
Laura Tomatis 8+3+7=18.

Jäähyt: Suomi 4x2 min, Sveitsi 3x2 min.

Erotuomarit: Daniel Bartosek ja Michael Bartosek, Tshekki.

Yleisöä: 432.

Suomen parhaana palkittiin Anu Peltokangas.


Suomi kohtaa keskiviikkona Puolan.

Salibandyliiton tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle