Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tsekki kaatoi Leijonat jatkoajalla

 
Tsekki kaatoi Leijonat jatkoajalla


Perinteinen Moskovan joulunalusturnaus käynnistyi Suomen osalta torstai-iltana Prahassa. Vajaa 13 000 katsojaa sai sitä mitä tilasi – kotivoiton jatkoajalla lukemin 2-1.

Ottelun ensimmäinen erä käynnistyi yhtä jouhevasti kuin ennen peliä kuultu Tsekin kansallislaulu päättyi – levy jumitti kiinni kesken kappaleen ja yleisö innostui viheltämään tilanteelle. Vihellyskonsertti tosin loppui lyhyeen, kun numero 68, Jaromir Jagr, esiteltiin kotiyleisölle yhdessä muun aloituskokoonpanon kanssa. Tsekkilegenda sai ansaitsemansa vastaanoton.

Avauserä oli tosiaan aikamoista tervanjuontia, mihin saattoi osaltaan vaikuttaa myös Prahan kaukalon pieni koko. NHL-kokoinen aski vaikeutti selvästi molempien joukkueiden pelinrakentelua. Kotijoukkue Tsekki tuntui kuitenkin oppivan nopeammin pienen pinta-alan vaatimat niksit.

Tsekit olivat sekavassa avauserässä niskan päällä, mutta maalinteon aloitti Leijonalauma. Ajassa 6.41 Jarkko Immonen ehti ensimmäisenä vapaaseen kiekkoon kolmisen metriä Tsekki-maalista ja survaisi kiekon maalin perukoille. Iloiset sinivalkotunnelmat latisti nopeasti vanha herra Jagr, joka ajassa 7.08 siirsi rebound-kiekon Iiro Tarkin vartioimaan Leijona-maaliin.

Toiseen erään lähdettiin tasalukemista 1-1. Ja samoissa luvuissa joukkueet marssivat takaisin pukukoppiin toisen 20 minuuttia pelattuaan. Juuri muuta kerrottavaa ei erästä numero kaksi sitten olekaan – Tsekki vei ja Suomi pysyi niukin naukin mukana pelissä. Kotijoukkue sai pari kertaa pelattua kiekon Suomen maalipuihin, mutta ei kuitenkaan onneksemme osunut niiden väliin.

Erän sykähdyttävin sinivalkoinen hetki nähtiin erän puolenvälin tienoilla, kun Immosen Jarkko imitoi melko onnistuneesti takavuosien Tappara-laituri Timo Sutta – Immosen susimainen kääntölämäri pysähtyi kuitenkin Tsekkiveskarin räpylään.

Kolmas erä oli Leijonien paras erä, mutta lisämaaleja ei saatu aikaiseksi. Ehkä paras paikka siunaantui Jukka Hentuselle, joka pääsi nokikkain tsekkiveskarin kanssa. Suomella oli erässä myös reilu minuutti 5-3 –ylivoimaa, jonka aikana saatiin muutama hyvä kutipaikka rakennettua, mutta maaliverkot pysyivät koskemattomina. Vaikka Suomi paransikin esitystään kolmanteen erään, niin erävoitto kirjataan silti niukasti tyylipisteillä isännille.

Ottelun voittajaa lähdettiin ratkomaan jatkoajalle ja ajassa 61.40 tsekkiyleisö sai revittää äänijänteitään ja taputtaa kämmenet hellinä – Petr Cajanek taituroi kiekon Suomen maaliin ja peli päättyi Leijonien katkeraan jatkoaikatappioon. Suomen parhaana palkittiin ansaitusti 31 kertaa torjunut maalivahti Iiro Tarkki.

Leijonien rupeama jatkuu lauantaina Moskovassa ottelulla Venäjää vastaan. Sunnuntaina on sitten luvassa perinteinen herkkupala Suomi – Ruotsi.

Jääkiekkoliiton tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle