Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje
Roman Eremenko iski ottelun tasoituksen rankkarista.

Suomi nousi voittoon Maltasta

 
Suomi nousi voittoon Maltasta

Suomi nappasi niukan, mutta ansaitun voitoin Maltasta. Malta johti ensimmäisen puoliajan jälkeen, mutta toisella puoliajalla Suomi nousi 2-1 (0-1) –voittoon. Huuhkajien maaleista vastasivat Roman Eremenko ja Mika Väyrynen.

Eremenkolle ensimmäinen maajoukkuemaali
 
Malta aloitti ottelun vahvasti ja kotijoukkue loi ensimmäisen paikkansa jo ottelun kolmannella minuutilla. Malta sai vapaapotkun oikealta laidalta, mutta vapaaksi jäänyt Clayton Failla ei aivan ylettänyt palloon. Seitsemän minuuttia myöhemmin Malta rakensi jälleen vaarallisen tilanteen. Daniel Bogdanovic pääsi keskityksestä puskemaan aivan vapaasti Suomen maalin edestä, mutta pusku suuntautui päin Suomen maalissa aloittanutta Peter Enckelmania.

12. tuli Suomen ensimmäinen kunnollinen maalipaikka, kun Tim Sparv pääsi puskemaan Jari Litmasen kulmapotkusta, mutta suomalaisten harmiksi pusku suuntautui ylärimaan. Sitä seuranneesta vastahyökkäyksestä Suomen ainoaksi puolustajaksi kulmatilanteessa jäänyt Veli Lampi joutui kaatamaan Michael Mifsudin rangaistuspotkun arvoisasti. Enckelman aavisti Mifsudin laukauksen oikein ja torjui kudin oikeasta alakulmasta.

Maltan hallinta tuotti kuitenkin tulosta 17. minuutilla. Jukka Raitala ei onnistunut kunnolla purkamaan palloa väljemmille vesille ja pallo ajautui Mifsudille. Tällä kertaa maltalaiskärki ei epäonnistunut vaan sijoitti pallon lähietäisyydeltä varmasti vasempaan alakulmaan.

Suomi pääsi ensimmäisen puoliajan edetessä paremmin peliin mukaan ja vajaan puolentunnin pelin kohdalla Kasper Hämäläinen pääsi puskemaan, mutta pusku suuntautui maalin yli. Muutama minuutti myöhemmin Jonatan Johansson pääsi puskemaan, mutta tälläkin kertaa pusku meni yli maalin.

35. minuutilla hyvän avausjakson pelannut Sparv riisti pallon keskialueella ja vapautti Roni Porokaran laidalta. Porokara keskitti maalille, mutta Hämäläinen epäonnistui maaliyrityksessään. Muutama minuutti ennen loppua kärkäs Misfud pääsi irtautumaan läpiajoon, mutta hänen laukauksensa epäonnistui ja meni reilusti yli maalin. Aivan lopussa Suomella oli vielä hyvä paikka, kun Sparv pääsi reilun parinkymmenen metrin takaa ampumaan napakan volleyn, mutta harmiksi veto suuntautui metrin yli maalin.

Tauolla päävalmentaja Stuart Baxter teki kolme pelaajavaihtoa, kun Teemu Tainio, Mika Väyrynen ja Otto Fredrikson tulivat kentälle Sparvin, Litmasen ja Enckelmanin tehdessä tilaa.

Tainiolle osuikin heti Suomen ensimmäinen paikka, kun hän pamautti kaukaa pallon ylärimaan, kun neljä minuuttia oli toista jaksoa pelattu. Suomi otti pelin haltuunsa, mutta Malta pääsi kertaalleen vaarallisesti vastahyökkäykseen, kun Bogdanovics pääsi puolittain läpi oikealta läpi, mutta Fredrikson pystyi peittämään maltalaisen yrityksen.

Tunnin kohdalla Väyrynen pääsi laukomaan terävästi rangaistusalueen läheisyydestä, mutta kuti meni hieman yli maalin. Viisi minuuttia myöhemmin Suomi sai vihdoin tasoituksen. Hämäläinen haki keskityspalloa rangaistusalueella ja maltalaispuolustus joutui kaatamaan hänet. Rangaistuspotkua asettui laukomaan Roman Eremenko. Maltan maalivahti oli hyvin vedossa mukana, mutta Eremenkon laukaus oli tarpeeksi tarkka ja upposi vasempaan alakulmaan. Maali oli samalla Eremenkon maajoukkueuran ensimmäinen.

Neljä minuuttia myöhemmin Suomi siirtyi johtoon. Porokara keskitti vasemmalta laidalta maalille ja Väyrynen sai päätään väliin ja ohjasi pallon maaliin. Suomi painosti myös ottelun loppuajan, mutta lisämaaleja ei kuitenkaan enää nähty. Näin Suomi nappasi niukan voiton ottelusta.

Malta-Suomi 1-2 (1-0)
17. Michael Mifsud 1-0
66. Roman Eremenko (rp) 1-1
70. Mika Väyrynen 1-2

Suomen kokoonpano:
1. Peter Enckelman > 46’ 12. Otto Fredrikson
2. Veli Lampi
3. Niklas Moisander
18. Toni Kallio > 57’ 4. Jani Lyyski
5. Jukka Raitala
7. Roman Eremenko
14. Tim Sparv > 46’ 6. Mika Väyrynen
9. Kasper Hämäläinen > 76’ Joonas Kolkka
17. Roni Porokara
10. Jari Litmanen (C) > 46’ 8. Teemu Tainio
16. Jonatan Johansson > 83’ 19. Teemu Pukki

Vaihdossa:
12. Niki Mäenpää
13. Markus Halsti
15. Juska Savolainen

Palloliiton tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle