Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Naisille niukka tappio Romaniaa vastaan

 
Naisille niukka tappio Romaniaa vastaan

Naisten maajoukkueen urakka vuoden 2010 Algarve Cupissa päättyi keskiviikkona 0-1 (0-1) –tappioon Romaniaa vastaan. Näin Suomen lopullinen sijoitus turnauksessa on kahdeksas.

Vaikeat olosuhteet
 
Olosuhteet Ferreirasissa olivat pitkään jatkuneitten sateitten jälkeen todella vaikeat, sillä kentällä oli runsaasti vettä ja se vaikeutti pelaamista. Romanialaiset sopeutuivat kuitenkin olosuhteisiin sen verran paremmin, että pääsivät jo ottelun 17. minuutilla johtoon. Suomen esitys raskaan viikon päätteeksi jäi kokonaisuudessaan vaisuksi ja tuo osuma riitti Romanialle lopulta voittoon.

Suomi teki jo tauolla kaksi vaihtoa ja toisella puoliajalla vielä kaksi lisää, mutta parasta terää peliin ei saatu missään vaiheessa. Tilanteetkin jäivät vähiin ja loppujen lopuksi kuparinen rikkomatta.

Päävalmentaja Andrée Jeglertz oli päätöskamppailuun kokonaisuudessa pettynyt.

- Todella ikävät olosuhteet pelille kaikkiaan, mutta Romania teki yhden maalin ja me emme yhtään, silloin pelin häviää, Jeglertz summasi.

- Paljon positiivista tässä ottelussa ei ollut, emme saisi tällaiselle vastustajalle missään nimessä hävitä.

Suomen saldoksi turnauksessa jäi avauspelissä napattu tasapeli Kiinaa vastaan ja tappiot Saksalle, Tanskalle ja Romanialle. Jeglertz toki lisäsi, että Algarve Cupissa lopputuloksen merkitys ei ollut kaikki kaikessa.

- Meillä oli selkeä strategia sen suhteen, että kaikki pelaavat tällä leirillä ja siitä oli varmasti omat seurauksensa esityksille. Paljon jäi kuitenkin mietittävää jos ajatellaan edessä olevaa MM-karsintaottelua Italiaa vastaan.

Suomen kokoonpano Romaniaa vastaan:
Minna Meriluoto, Hammarby IF
Maija Saari, Umeå IK >>> 46. Sanna Malaska, Amazon Grimstad FK
Heini Tiilikainen, KMF
Laura Kivistö, HJK
Tuija Hyyrynen, Florida State University >>> 46. Susanna Lehtinen, KIF Örebro
Anna-Kaisa Rantanen, VfL Wolfsburg
Laura Österberg Kalmari, Sky Blue FC
Anna Westerlund, Umeå IK >>> 57. Linda Sällström, Linköpings FC
Annika Kukkonen, HJK
Jaana Lyytikäinen, Åland United
Annica Sjölund, Jitex BK >>> 64. Sanna Talonen, KIF Örebro

Palloliiton tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle