Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

FBT Porille puhdas 5-0 voitto

 
FBT Porille puhdas 5-0 voitto

Porin Urheilutalolla nähtiin eilen harvinaislaatuinen salibandyottelu. Ottelusta erikoisen teki se, että Poriin vieraaksi saapunut turkulainen AFC Campus ei onnistunut tekemään maalia FBT Porin päähän koko ottelun aikana. Keskiviikkoisen ottelun voitti kotijoukkue lopulta numeroin 5-0. Porilaisten ykköshahmona hääri 24 torjuntaa tehnyt Tomi Collander. "Koko joukkue puolusti erinomaisesti läpi ottelun ja siten auttoi pitämään maalin koskemattomana. Edellisestä nollapelistä on jokunen vuosi ehtinyt vierähtää" , totesi FBT:n maalivahti Collander pelin jälkeen. Porilaisista maalinteossa onnistuivat Kristian Krannila, Ville Vahtera, Tero Haapala, Kristo Kangas ja Hannu Katila. Ville Vahteralle ottelu oli varsin erikoinen. Vahteralle merkittiin ottelussa tehot 1+1, jäähyjä kertyi yhteensä 27 minuuttia ja vielä ottelun jälkeen hän pokkasi parhaan pelaajan palkinnon.

FBT Porin tehopisteet:
Ville Vahtera 1+1
Kristian Krannila 1+0
Tero Haapala 1+0
Kristo Kangas 1+0
Hannu Katila 1+0
Juuso Aho 0+1
Ville Salonen 0+1
Tony Leppijoki 0+1

UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


FBT Pori - logo

FBT Pori - 2006-2007 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2006-2007

Ottelut kaudella 2006-2007

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


TomiCollander

Tomi Collander

13.2.1980 Pori
Tiedot

TeroHaapala

Tero Haapala

6.2.1978
Tiedot

KristoKangas

Kristo Kangas

25.12.1983
Tiedot

HannuKatila

Hannu Katila

28.10.1980 Noormarkku
Tiedot

KristianKrannila

Kristian Krannila

29.6.1983
Tiedot

VilleVahtera

Ville Vahtera

14.7.1984
Tiedot


Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää
Karhuille uusi sopimuspelaaja

Karhuille uusi sopimuspelaaja

Karhut on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen puolustaja Paavo Kankaanpään kanssa.

Lue lisää
Karhut ottaa lauantaina mittaa Limingan Niittomiehistä

Karhut ottaa lauantaina mittaa Limingan Niittomiehistä

Karhut lähtee lauantaina pohjoisiin LNM:n vieraaksi. Liminkalaiset esittivät marraskuussa vahvoja otteita Porissa, vieden tiukan väännön ja pisteet mukanaan lukemin 3-4.

Lue lisää
Arvid Vonk jatkaa Karhuissa

Arvid Vonk jatkaa Karhuissa

Viime kaudella Karhuissa 23 ottelussa pelannut Arvid Vonk on solminut vuoden jatkosopimuksen Karhujen kanssa. Vonk on tärkeä palanen Karhujen joukkuetta myös ensi kaudella.

Lue lisää
Roni Tuomela ja Karhut jatkosopimukseen

Roni Tuomela ja Karhut jatkosopimukseen

Viimeisimpinä pelaajina vuoden jatkosopimuksen on kirjoittanut Salibandyliigakokemustakin omaava Karhujen kasvatti Roni Tuomela.

Lue lisää
Karhuille kaksi jatkosopimusta

Karhuille kaksi jatkosopimusta

Porilaisjoukkueen riveissä tulevalla kaudella jatkavat Heikki Vanhatalo ja Henry Stenfors.

Lue lisää