Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Montenegro karkasi Suomelta kotikentällään

 
Montenegro karkasi Suomelta kotikentällään


Naisten maajoukkue sinnitteli ennakkosuosikki Montenegron kannoilla 27 minuuttia torstai-illan EM-karsintaottelussaan Cetinjessä. Kotijoukkue osoitti kuitenkin kovuutensa viemällä kolmannesta jaksosta alkaneen yhdeksän minuutin jakson häkellyttävästi 24-1 ja koko ottelun 89-61 (45-34).

Kotijoukkue lähti otteluun kovin panoksin, sillä Montenegrolla oli mahdollisuus varmistaa paikkansa kesän 2011 EM-kisoissa kukistamalla Suomen. Montenegron presidentin ja äänekkään kotiyleisön edessä pelattu ottelu ei kuitenkaan edennyt aivan ennakoidusti, sillä sisukas Suomi onnistui hyydyttämään kotijoukkueen hyökkäyspelin vaihtelevilla puolustusmuodoilla.

Kehnosta heittoillastaan huolimatta Suomi sinnitteli kolme minuuttia ennen kolmannen jakson loppua kolmen pisteen päässä, 56-47. Ottelu alkoi kuitenkin ratketa vääjäämättömästi kotijoukkueelle, kun hyvän ottelun pelanneet Tiina Sten (15/2) ja Taru Tuukkanen (14/9) joutuivat lähes perättäin neljänsien virheidensä vuoksi vaihtopenkille.

Stenin ja Tuukkasen istuessa vaihdossa Suomen tahmeasti sujunut hyökkäys jumittui täysin, ja Montenegro pääsi juoksemaan liukuhihnalta nopeita hyökkäyksiä suomalaispäätyyn. Montenegro vei yhdeksän minuutin jakson 24-1 ja päätti ottelun 89-61 (45-34)-voittoon.

- Kun jouduimme ottamaan Tarun ja Tiinan kentältä heidän neljänsien virheidensä vuoksi, hyökkäyksemme muuttui todella vaikeaksi. Päätösjaksoon lähdettäessä Montenegro oli saanut hengen päälle, ja me emme saaneet enää hyvistäkään paikoista sisään, arvioi Suomen päävalmentaja Tommi Koskinen.

Montenegro voitti Suomen edellisen kerran 11. elokuuta Espoon Barona Areenalla lukemin 55-94.

Puolustus puri pitkään

Suomi oli harjoitellut maanantaisen Unkari-tappion jälkeen uusia paikka- ja prässipuolustuksia, jotka iskivät Montenegron joukkuehyökkäykseen tehokkaasti. Aloitusviisikon pelaajien lisäksi Maija Lähde (0/1) ja Laura Sario (5/1) tekivät erinomaista työtä Montenegron huippupelaajien peittona.

Montenegro oli repiä ratkaisevan eron jo ennen puoliaikaa. Pelinrakentaja Vilma Kesäsen (9/3/3 syöttöä) istuessa vaihdossa kotijoukkue iski raivolla Suomen pallonkäsittelijöiden kimppuun ja juoksi kahden minuutin jakson 13-0. Suomi ei kuitenkaan taipunut, vaan nousi Tuukkasen, Kesäsen ja Heta Korpivaaran (12/4) koreilla edelleen tuntumaan ennen Montenegron antamaa ratkaisuiskua.

- Päätimme pukukopissa puoliajalla, että emme anna Montenegron karata. Saimme puolustuksemme vielä muutamaksi minuutiksi hyvälle ensimmäisen puoliskon tasolle, mutta hyökkäyspäässä loppui rutiini avainpelaajien joutuessa vaihtoon, harmitteli Koskinen.

- Tämä on pitkä urakka ja sairastelujen vuoksi olemme vetäneet pari matsia todella kapealla rotaatiolla. Siitä huolimatta vedimme todella lujaa loppuun asti ja pelasimme viimeiset minuutit täysillä. Montenegro oli rutinoituneempi ja parempi, siitä kunnia heille.

Kotijoukkue kannattajineen otti EM-kisapaikasta ilon irti. Loppuunmyyty kotihalli osoitti seisaaltaan suosionosoituksia sankareilleen, ja hallin VIP-aitioissa avattiin shampanjapulloja.

- Hemmetinmoiset karnevaalit. Tässä maassa on todellista koripallokulttuuria. Ei voi olla muuta kuin iloinen montenegrolaisten EM-kisapaikan puolesta, Koskinen hymyili.

Bulgaria-ottelu päättää karsinnat

Suomella on viimeinen mahdollisuus avata EM-karsintojen voittotilinsä sunnuntaina karsintojen päätösottelussa Bulgariaa vastaan. Vastus on vaikea, sillä Bulgaria on lohkon ainoana joukkueena onnistunut hakemaan Montenegron päänahan, 8. elokuuta lukemin 66-68.

- Vaikka tässä on muutama tappio ja sairasteluja alla, työmoraalimme on yhä todella korkealla, vakuuttaa Koskinen.

- Pelaajat ottavat matseista kaiken irti ja halu päättää karsintaurakka voittoon on suuri.

Suomi ja Bulgaria kohtaavat Vantaan Energia Areenalla sunnuntaina 29.8. klo 17:00 alkavassa ottelussa.

Montenegro - Suomi 89-61 (22-19, 45-34, 65-47), naisten maaottelu, EM-karsintaa, Cetinje (Montenegro) 26.8.2010

Koripalloliiton tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle