Kirimies Greipel otti jälleen voiton Australian etapeilla
Kirimies Greipel otti jälleen voiton Australian etapeilla
Kilpailu päättyi massakiriin ja siinä oli jälleen nopein vahva saksalainen André Greipel (Lotto-Belisol). Mutta hänen voittonsa ei tullut helposti, sillä Jussi Veikkasen joukkueen valkovenäläinen Yauheni Hutarovich pisti kunnolla kampoihin. Hutarovich joutui taipumaan muutamia kymmeniä senttejä. Kolmas oli norjalainen, kovasti voittoa himoinnut Edvald Boasson Hagen. Brittijoukkue Sky Procycling on tehnyt aktiivisesti töitä norjalaisen eteen, mutta työtä ei ole vielä palkittu etappivoitolla. Jussi Veikkanen tuli maaliin samalla ajalla kuin voittaja sijalla 78. Oli vähällä, että Veikkanen olisi jäänyt ryhmästä, sillä hän kärsi rengasrikon vain 10 kilometriä ennen maalia, kun kirimiesten joukkueet olivat nostaneet vauhdin ylös. Veikkanen taisteli kuitenkin itsensä takaisin ryhmään. - Kyllä oli täysi työ päästä takaisin porukkaan, mutta hyvä, että jaksoin tulla takaisin. Muuten ajo oli tänään rauhatonta, vaikka etappi piti olla paperilla helppo. Harmi, että Huta ei vielä onnistunut ottamaan voittoa, vaikka tänään se oli lähellä, kertoi Jussi Veikkanen. Kun kilpailu on nyt puolessa välissä, kokonaiskilpailun johtoon nousi hyvityssekuntiensa turvin André Greipel. Jussi Veikkanen on 49:s 20 sekuntia Greipelia perässä. Perjantaina ajetaan 130 kilometrin etappi Norwood Tanunda. Heti alussa on 10 kilometrin nousu, mutta etapin ei pitäisi olla liian vaativa kirimiehille. Etappi ajetaan yli 30 asteen lämmössä ja reippaassa tuulessa. Tulokset Tilanne 3/6 etapin jälkeen Etapit |
Takaisin edelliselle sivulle