Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Suomi taipui Venäjälle

 

Suomi taipui Venäjälle


Venäjä aloitti ottelun hurjalla tempolla ja painoi pelin Suomen päätyyn. Suomi oli selvästi vastaanottavana puolena, tilastojen valossa alku oli karua kerrottavaa. 12 minuutin pelin jälkeen Venäjällä oli ollut kuusi kulmalyöntiä ja neljä laukausta maalia kohden Suomen yhtä joukkuevaroitusta vastaan.

Venäjä jatkoi vahvasti ja Rolf Larssonin jäähyn aikana Venäjän kapteeni Sergei Lomanov junior vei joukkueensa 1-0 johtoon. Maali syntyi pallon riistosta Suomen pelin rakentelutilanteessa. Vähitellen Suomi pääsi jonkin verran peliin mukaan, kenttäpeli tasoittui ja Suomikin pääsi tuloksetta kokeilemaan kulmalyöntitaitoja.

Pallopelit ovat merkillisiä ja taitoja vaativia. Suomi pääsi paremmin peliin mukaan ja toisen kulmalyönnin jälkitilanteesta Pekka Hiltunen iski tasoituksen ottelun 35 minuutilla. Suomen pelaajat saivat virtaa maalista ja painetta siirtyi myös Venäjän päähän.  Ottelun 33 minuutilla Markus Kumpuojalla oli maalintekopaikka mutta mv. Roman Chermykh torjui laukauksen. Ensimmäisellä jaksolla Suomi oli vaikeuksissa Venäjän korkean karvauksen kanssa ja Suomen mv Kimmo Kyllönen piti joukkuetta pystyssä.

Toinen jakso käynnistyi jälleen Venäjän hallinnassa. Korkea karvauspeli aiheutti edelleen päänvaiva suomalaisille. Joukkue laittoi painetta Suomen päätyyn ja tulosta alkoi syntyä. Venäjän uusi pelinrakentaja Maxim Iskeldin syötti Juri Shardakovin, Jevgeni Ivanushkinin sekä Juri Nikulinin maalintekopaikkoihin ja tilanne muuttui viidessä minuutissa tasatuloksesta 1-4 numeroihin.

Hetkellisesti Suomi pääsi peliin mukaan saaden erikoistilanteita ja laukauksia kohden Venäjän maalia, mutta Jevgeni Ivanushkin ratkaisi ottelun reilun tunnin pelin jälkeen lopullisesti iskemällä 5-1 johtomaalin Venäjälle. Sami Laakkonen toi lohtua Suomen joukkueelle iskemällä kulmalyönnistä Suomelle kavennusmaalin. Ottelu lopussa Ivanushkinin ja Mikko Lukkarilan maaleilla päädyttiin lopputulokseen 3-6.

Suomen joukkueesta kannattaa mainita mv. Kimmo Kyllönen ja kenttäpelaajista Juho Liukkonen ja Ilari Moisala. 

Suomen joukkueen kapteeni Ville Aaltonen tuumaili pelin jälkeen: ”Meillä oli heikko hetki toisen jakson alussa. Ottelussa meillä oli maalintekopaikkoja, mutta teimme liikaa virheitä ja tulevissa peleissä on puolustuspeliä tiivistettävä ja paikoista on tehtävä maalit. Meillä on jalkeilla hyvä joukkue, taitoa löytyy ja maalivahdit ovat erinomaisia. Luottavaisin mielin lähden seuraaviin otteluihin”.

Suomi – Venäjä  3-6 (1-1)                             
21 min 0-1 Sergei Lomanov jr
35 min 1-1 Pekka Hiltunen
47 min 1-2 Juri Shardakov
48 min 1-3 Jevgeni Ivanushkin
50 min 1-4 Juri Nikulin
61 min 1-5 Jevgeni Ivanushkin
79 min 2-5 Sami Laakkonen
83 min 2-6 Jevgeni Ivanushkin
83 min 3-6 Mikko Lukkarila

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle