Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Koovee yllätti sarjakolmosen Tampereella

Koovee yllätti sarjakolmosen Tampereella

Salibandyliigan perjantain yllätys kypsyi Tampereella, jossa play off -paikasta haaveileva Koovee kukisti sarjakolmonen Oilersin 8-5.

Koovee käänsi ottelun edukseen toisessa erässä, jossa Miro Lehtisen kaksi osumaa ja Jussi Alamettälän ja Lassi Kotovaaran osumat muuttivat kahden maalin tappioaseman 5-3-kotijohdoksi. Espoolaiset nitkuttivat itsensä kolmannessa erässä vielä maalin päähän, mutta Tommi Aholan kaksi maalia ja Oilersin viiden minuutin jäähy hyydyttivät kirin.

Perjantain toisessakin ottelussa espoolaisille jäi luu kouraan kun Tapanilan Erä kukisti Otahallissa Westend Indiansin 6-5. Pahimmillaan kolme maalia tappiolla ollut Indians nousi kymmenen minuuttia ennen loppua tasoihin Valtteri Kainulaisen ja Samuli Granlundin perättäisillä osumilla mutta sai sittenkin pettyä. Viisi minuuttia ennen täyttä aikaa Indians joutui alivoimalle, ja viidellä neljää vastaan Erän Lauri Kapanen syötti Jussi Kosolan voittomaalin.

Salibandyliiga jatkuu lauantaina kun sitä pelataan ensi kertaa Uudessakaupungissa. Rauman SalBa kohtaa Tampereen Classicin poikkeuksellisesti Pohitullin palloiluhallissa.

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle