Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Saksassa hypättiin sekä naisten että miesten suurmäen osakilpailut

Saksassa hypättiin sekä naisten että miesten suurmäen osakilpailut

 

Aalto näyttää jälleen osaamistaan Willingenissä

Antti Aalto hyppää sijalle 18 illan maailmancupin osakilpailussa Saksan Willingenissä. 136 m ja 133.5 m kantaneilla hypyillä hän jatkaa tasaisen varmoja otteitaan viimeisenä kilpailuviikonloppuna ennen Seefeldin MM-kisoja.

- Tänään oli kaksi ihan kohtalaisen hyvää hyppiä. Sikäli olen tyytyväinen tuohon, kun alussa oli vähän hankalaa täällä hyppäämisen kanssa. Sain sitten parannettua tuohon kisaan pikkuisen suorituksia. Uskon, että tästä on ihan hyvä jatkaa huomiseen, tyytyväinen Aalto kertoo.

- Antti oli ihan positiivinen tänään noissa kisahypyissä. Hän sai parannettua vähän nihkeän startin jälkeen hyppyjä. Ei vielä ihan parasta, mutta melko vahvaa perustekemistä tänään, summaa päävalmentaja Lauri Hakola.

Andreas Alamommo oli toinen tornista alas tulleista urheilijoista. Hänen kilpailun ainokaisensa kantoi 104 metriä. Alamommo oli kisan 47:s.

- Andreas ei onnistunut kilpailussa. Koekierroksella löytyi vähän niitä asioita, joita tavoittelimme. Kisassa hän ei vielä niitä pystynyt toteuttamaan. Vaatii vielä opettelua tämä maailmancup-ympäristö ja kilpaileminen. Tärkeintä, että pyritään tekemään hyvä juttuja päivästä toiseen. Sieltä se sitten ennen pitkään alkaa onnistumaan ihan varmasti, Hakola uskoo.

Eetu Nousiainen hylättiin puvun vuoksi jo ennen ensimmäisen kierroksen hyppyä.

- Puvussa oli torso neljä milliä liian alhaalla tornissa. Joku kömmähdys siinä puvun pukemisessa on käynyt. Sama puku, jolla hän on viimeisen kuukauden ajan hypännyt. Täytyy olla vain tarkempana sen kanssa, harmittelee päävalmentaja Hakola.

Kilpailu muodostui kauttaaltaan äärimmäisen kovatasoiseksi. Saksan Karl Geiger nappasi voiton ennen Puolan Kamil Stochia. Kilpailun kolmanneksi hyppää maailmancupin keltaista liiviä kantava Ryoyu Kobayashi Japanista.

18. Antti Aalto, 262.4p.
47. Andreas Alamommo, 80.0p
DSQ. Eetu Nousiainen

Julia Kykkänen on kilpailussa sijalla 33. Oberstdorfin lauantain osakilpailu tuotti haasteita suomalaishyppääjälle. Pikkumäestä siirtyminen isoon mäkeen ei sujunut suunnitelmien mukaisesti. Kykkäsen hyppy kantaa HS140-mäessä 88,5 metriä. Valmentaja Toni Nieminen kuitenkin uskoo, että perusasioiden äärellä käyminen voi tuottaa toivottua tulosta.

- Vaikea kisa tänään kaiken kaikkiaan. Tosi heikko suoritus sattui juuri tuohon kilpailukierrokselle. Pari viikonloppua on hypätty pienemmissä mäissä, sieltä sen tekniikan siirtäminen tuonne Oberstdorfin isoon mäkeen ei onnistunutkaan ihan niin helposti kuin olisi pitänyt. Ponnistuksen ajoituksen kanssa on ollut isoja vaikeuksia täällä. Eilen ajoitus oli liian aikaisessa. Tänään mentiin toiseen ääripäähän, niin että se oli aivan liian myöhällä. Hyppäämisestä tuli sellaista pelkkää kaatumista eteenpäin. Mäkihyppy on välillä tällaista. Tästä käydään illalla vähän reippailemassa ja palautettaan mieliin ihan perusasioita. Näitä sattuu, eikä niitä auta jäädä murehtimaan. Suuremmalla innolla ja latauksella huomiseen, kertoo valmentaja Nieminen.

Erittäin tiukan kilpailun voittaa ainoastaan 0.4 pisteen turvin maailmancupiakin johtava Maren Lundby Norjasta. Hänen hyppynsä kantavat 126.0 m ja 125.5 m. Toiseksi sijoittuu niin ikään kokonaiscupissa toista sijaa pitävä saksalainen Katharina Althaus. Pienoisena yllätyksenä kolmannen tilan nappaa Slovenian Ursa Bogataj. Naisten maailmancup jatkuu huomenna Oberstdorfissa.

33. Julia Kykkänen, 62.8p.

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle



Antti Aalto

Tiedot

Andreas Alamommo

Tiedot

Julia Kykkänen

Tiedot

Eetu Nousiainen

Tiedot