Suomalaisurheilun muutos: isänmaasta sponsoreihin

Suomalaisurheilun muutos: isänmaasta sponsoreihin

Sata vuotta sitten urheilullista suurmenestystä nautti pieni, pohjoinen altavastaaja, Suomi. Menestyksen takana olivat yllättäen tavan ihmiset, eivät niinkään ammattiurheiluun jo lapsuudesta ohjatut herrasmiehet. Millaisen jäljen urheilumenestyksen aika jätti? Onko se jo kokonaan loppunut? Vastaus on monitasoinen.

Urheilu vapauden symbolina

Venäjän vallan ja ensimmäisen maailmansodan aika ei ollut ruusuinen. Itsenäisyydenhaluiset suomalaiset kaipasivat keinoja korostaa vapauttaan ja poikkeuksellisuuttaan. Seurauksena oli, että päivittäisen toimen lisäksi urheilusta tuli 1920-luvulla niin kansanhuvi kuin myös ankaran kilpailun kohde. 

Erityisen arvokkaana pidettiin sitä, että Suomi pystyi vihdoin kisaamaan omana, itsenäisenä valtionaan. Vaikka Suomi olikin vuosien 1908 ja 1912 olympialaisiin päässyt, ei tämä ollut Venäjälle suinkaan mikään itsestäänselvyys.

Vapautta kisaamiseen siis hyödynnettiin silloin, kun se oli mahdollista. Urheilussa menestyminen oli oiva tapa tehdä Suomea tunnetuksi ja nostaa sen legitimiteettiä muun maailman silmissä. Nykyajasta poiketen kisoihin ei lähdetty niinkään omaa mainetta nostamaan, vaan juuri edustamaan Suomea ja suomalaisuutta.

Kiinnostaako sinua Suomen edustaminen maailmalla? Pikavippi heti tarjoaa mahdollisuuden lähteä syksyn pimeitä iltoja nopeasti pakoon ja kuljettamaan samalla ilosanomaa Suomesta muille maille.

Pelloilta juoksuradoille

Ajatus Paavo Nurmen kaltaisen kansallissankarin roolista houkutteli erityisen paljon syrjäseutujen uumenissa piilotelleita nuorukaisia, joista lahjakkaimmat löydettiin kylien voimistelunopettajien ansiosta. Urheiluseuroille vinkkejä harkintaan otettavista lahjakkuuksista tuli juuri opettajilta.

Epätavallista ei myöskään ollut, että opettajat itse johtivat urheiluseuroja. Heidän roolinsa kylätoiminnan vetämisessä puolestaan oli ratkaiseva urheilun yleistymisessä laajalle levinneeksi vapaa-ajan viihteeksi. 

Suosio oli yhdessä vaiheessa niin korkeaa, että kisoilla oli yhteiskunnallisen ja yhteisöllisen merkityksen lisäksi huomattava rooli uutislehtien määräytymisessä. Kansan kiinnostuksen myötä urheilutuloksista ja urheiluaiheisista uutisista tuli kilpailuvaltti.
 
Tässä loisti yhä nykypäivänäkin Suomen suurin tilattava sanomalehti, Helsingin Sanomat. Lehti ohitti suurimman kilpailijansa Uuden Suomen 20- ja 30-luvuilla laajalti juuri urheilu-uutisointinsa ansiosta. Saattaakin siis olla, että suomalaista uutisvirtaa johtaisi nykyäänkin toinen taho, ellei 1900-luvun urheilubuumia olisi ollut.

Menestyksen salat

Lähes kolmasosa Suomen kesäolympiasaaliista saatiin kolmissa kisoissa, joita olivat Antwerpen 1920, Pariisi 1924 ja Amsterdam 1928. Näistä mitaleita tuli uskomattoman paljon: 96. Vuoden 2016 kesäolympialaisissa Suomi puolestaan sai enää vain yhden pronssimitalin.

1900-luvun alun hengen mukaisesti menestykseen haettiin tuolloin selitystä rotuominaisuuksista. Kansan keskuudessa levisi ajatus siitä, että suomalaisilla oli syntyjään sellaisia fyysisiä ja psyykkisiä ominaisuuksia, jotka tekivät heistä parempia vaikkapa kestävyysjuoksussa. 

Näin jälkikäteen tarkasteltuna todennäköisempi ja helpommin todistettava selitys on yhdistelmä kulttuurillisia, maailmanpoliittisia ja väestöllisiä tekijöitä. 

Menestykselle eduksi oli muun muassa maan ikärakenne: tuohon aikaan puolet suomalaisista oli alle 25-vuotiaita, eli parhaassa aktiivisen harjoittelun iässä. Nykyisin ikäryhmä muodostaa väestöstä enää selvästi alle kolmasosan.

Vertailun vuoksi mainittakoon, että Keski-Euroopassa ikärakenne oli 20-luvulla jo muutoksessa, Yhdysvallat vasta aloitteli kehitystään merkittäväksi urheilumaaksi eikä Saksa saanut 1. maailmansodan myötä kisoihin osallistua lainkaan.

Kilpaurheilun kannalta hyödyllistä oli myös Suomen painopiste maataloudessa. Syrjäseuduilla asuneiden nuorten peruskunto oli päivittäisten maataloustöiden ja kävelevän elämäntavan myötä valmiiksi korkea, ja tämä madalsi kynnystä vakavamieliseen harjoitteluun.

Motivaation ylläpitämisessä taas auttoivat tuolloin vallinneet kansallishyveet, joihin kuuluivat vahvasti ahkeruus, säntillisyys ja itsekuri. 

Nykyaika

Edellä mainitut 1900-luvun alun suomalaiset kansallishyveet vaikuttivat vahvasti myös siihen, mistä lajeista tuli suosittuja. Noina aikoina seuratut lajit, juoksu ja hiihto, ovat säilyneet suomalaisen kilpaurheilun keskiössä.

Keihäänheiton toi suosioon kaksi olympiakultaa vuosina 1920 ja 1924 heittänyt Jonni Myyrä. Laji on pysynyt yhtenä Suomen seuratuimmista vielä nykypäivään saakka, joskin tähän ovat osaltaan vaikuttaneet Tero Pitkämäen kaltaiset modernit menestyjät.

Vaikka menneen voidaankin siis nähdä vaikuttaneen myös nykypäivän suomalaiseen yhteiskuntaan ja urheiluun, on kilpalajien luonne muuttunut aikojen saatossa paljon. Enää valtiovalta ei hehkuta urheiluvoittoja yhtä näkyvästi, ja myös yksilöt ovat varovaisempia isänmaallisuudestaan voittojen yhteydessä.

Kun Kimi Räikkönen tai Valtteri Bottas ajaa itsensä palkintosijalle, ihaillaan kotikatsomoissa ennemmin tämän taidokasta ajamista ja korkeatasoista kilpatiimiä kuin suomalaisuutta.