Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Juhamatti Aaltonen palaa Kärppiin

 

Juhamatti Aaltonen palaa Kärppiin


Juhamatti Aaltonen, 28, palaa Kärppien paitaan neljän ja puolen vuoden tauon jälkeen.
Aaltonen pelasi edellisen liigakautensa 2009-10 Lahden Pelicansissa, jolloin hän voitti SM-liigan maalikuninkuuden 28 maalillaan.

Lahden kauden jälkeen Aaltonen on pelannut kaksi kautta Venäjän KHL-liigaa Magnitogorskissa ja kauden Ruotsin pääsarjaa Röglessä.

Kärppäkasvatti Aaltonen on voittanut Kärpissä kolme liigamestaruutta, hopeaa ja pronssin.
Aaltonen pelasi viime keväänä kolmansissa MM-kisoissaan ja hän oli voittamassa maailmanmestaruutta Slovakian Bratislavassa keväällä 2011.

- Upeata, että saimme Kärppiin yhden maailmanmestarin lisää. ”Juhis” on kova kansainvälisen tason pelaaja. Hänen paluunsa on hieno juttu sekä meille että koko liigalle, myhäilee Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho.
Kärppiin tuli aiemmin keväällä kaksi seuran omaa kasvattia ja maailmanmestaria Lasse Kukkonen ja Mika Pyörälä.

Maalarimestari Aaltonen palaa Kärppiin hyvillä mielin.

- Hyvä on fiilis, mukavaa on tulla katsomaan mitä tästä tulee, hymyilee Aaltonen, jolle povattiin hyvien MM-kisapelien jälkeen NHL-pestiä.

- Kun se portti ei auennut, niin tämä kotiin jääminen ja Kärpissä pelaaminen tuli ajankohtaiseksi. Loistava vaihtoehto, mietti Aaltonen siirron syntyä.

Kärppien kasvatti on harjoitellut kesän Oulussa, joten tiimi on tuttu.

- Tekemisen meininki on ollut, vaikka en ihan sillä silmällä olekaan touhua seurannut. Vauhtia on pidetty, joten jännityksellä ja odottavin mielin odotan loppuviikkoa ja liigaa, totesi Aaltonen.
Keskushyökkääjä Sakari Manninen, 21, on pelannut hyvän harjoituskauden ja mies sai jatkosopimuksen kasvattajaseuraansa.

- Manninen on ansainnut sopimuksensa. Hän pelasi viime kauden miesten pelejä ja se on näkynyt tilannenopeudessa ja –kovuudessa, kehuu Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki.
Aaltosen sopimus on tämän kauden ulkomaalaispykälällä ja Mannisen kevääseen 2014 plus vuosi seuran optiolla.

Kärppien tiedotteesta / UrheiluOulu


Takaisin edelliselle sivulle


Oulun Kärpät 46 ry - logo

Kärpät - 2013-2014 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2013-2014

Ottelut kaudella 2013-2014

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Juhamatti Aaltonen

4.6.1985 Ii
Tiedot


Kärpät vahvistuu kolmella pelaajalla

Kärpät vahvistuu kolmella pelaajalla

Kärpät on solminut kolme uutta pelaajasopimusta. Kaksivuotisilla sopimuksilla Ouluun saapuvat menneen kauden KalPassa hopeamitaliin päättäneet Jyri Junnila ja Joonas Lyytinen sekä HIFK:ta edustanut Jasse Ikonen.

Lue lisää
Mikko Lehtonen ei jatka Kärpissä

Mikko Lehtonen ei jatka Kärpissä

Oulun Kärpät ja hyökkääjä Mikko Lehtonen ovat yhteisymmärryksessä purkaneet Lehtosen ensi kautta koskevan pelaajasopimuksen.

Lue lisää
Kärpät solmi tukun pelaajasopimuksia

Kärpät solmi tukun pelaajasopimuksia

Oulun Kärpät on solminut pelaajasopimuksia yhteensä 14 kiekkoilijan kanssa kaudelle 2017–2018.

Lue lisää
Mikko Manner Kärppien päävalmentajaksi

Mikko Manner Kärppien päävalmentajaksi

Oulun Kärpät Oy:n hallitus on päättänyt vapauttaa Kärppien päävalmentajana kaudella 2016–2017 toimineen Kai Suikkasen tehtävistään.

Lue lisää
Kärpät vahvistuu KHL-pakilla

Kärpät vahvistuu KHL-pakilla

KHL-seura Slovan Bratislavan varakapteenina kuluvalla kaudella toiminut puolustaja Ivan Svarný saapuu vahvistamaan Kärppien takalinjoja loppukauden mittaisella sopimuksella.

Lue lisää
Kärpille tukku jatkosopimuksia

Kärpille tukku jatkosopimuksia

Oulun Kärpät on solminut neljä kappaletta jatkosopimuksia.

Lue lisää