Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Pesäkarhuille kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2017

Pesäkarhuille kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2017

 

Pesäkarhujen kauden 2017 joukkueen runko alkaa jo hahmottumaan, kun ensikaudelle pelaajakiinnityksiä on yhteensä viisi kappaletta tänään julkaistujen Minttu Vettenrannan ja Maria Suomisen yksivuotisten sopimusten jälkeen.

Pesäkarhut yhdessä lukkari Minttu Vettenrannan ja polttaja Maria Suomisen kanssa ovat päättäneet käyttää sopimustensa yksivuotiset optiot tulevana kautena. Pesäkarhujen puheenjohtaja Vesa Saine on tyytyväinen, kun oman seuran kasvatit jatkavat seurassa.

– On tärkeää, että meillä on ”oman kylän tyttöjä” joukkueessa. Sen kautta voidaankin todeta, että olemme onnistuneet juniorityössämme, kun pystymme kasvattamaan pelaajia Superiin asti.

Joukkueen pelinjohtaja Sami Österlund on tyytyväinen, kun tulevan kauden joukkue alkaa hahmottumaan jo hyvissä ajoin. Uudet sopimuspelaajat ovat myös joukkueen tärkeitä runkopelaajia.

– Suominen on joukkueen sisällä todella pidetty pelaaja, joka on mennyt viime aikoina eteenpäin suurin harppauksin. ”Masu” ajoi jo viime kaudella itseään ulkopelissä sisään Superissa ja on varsinkin tällä kaudella näyttänyt tärkeytensä räpylässä.

Lukkari Vettenranta puolestaan on Österlundille tuttu jo vuosien takaa pelinjohtajan liityttyä seuraan. Tuolloin tehtiin päätös lähteä kehittämään vielä D-ikäistä Vettenrantaa tosissaan kohti Superpesistä.

– Minttu menee vuosi vuodelta eteenpäin ja hänellä on potentiaalia olla jopa Suomen paras lukkari. Pelinjohtajana työskentelyä helpottaa myös se, että tunnemme toisemme hyvin. Molemmat tietää toisensa ajatukset pelissä.

Pesäkarhujen sopimuspelaajat kaudelle 2017:
Emilia Itävalo (kaudet 2017 ja 2018)
Henna Juka (kaudet 2017 ja 2018)
Susanne Ojaniemi (kaudet 2017 ja 2018)
Maria Suominen
Minttu Vettenranta

Pelinjohto kaudelle 2017:
Sami Österlund (kaudet 2017 ja 2018)

Pesäkarhujen tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Pesäkarhujen joukkueeseen saadaan ensi kaudella neljä loistavaa pelaajaa Oulusta, kun Emilia ja Annika Linnan lisäksi sopimuksen allekirjoittivat Eveliina Lämsä sekä Johanna Pirskanen.

Lue lisää
Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Ensi kauden ensimmäiset pelaajajulkistukset pitävät sisällään niin tuttuja pelureita, kuin uusia kasvojakin.

Lue lisää
Tammi Cup 2021 on peruttu

Tammi Cup 2021 on peruttu

Vallitsevan koronatilanteen ollessa epävarma, tapahtuman järjestäminen vastuullisesti ei ole mahdollista.

Lue lisää
Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 10. marraskuuta järjestämässään tiedotustilaisuudessa toistaiseksi viimeiset pelaajasopimuksensa kaudelle 2021. Sopimukset olivat Kaisa-Maija Rosvallin vuoden mittainen jatkosopimus ja Mynämäeltä Poriin siirtyvän Henna Nurmen 1+1 -mittainen sopimus.

Lue lisää
Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 3. marraskuuta kaksi sopimusta kaudelle 2021. Vuoden 2019 naispesäpalloilija Emilia Itävalo sekä kesän 2020 lyöjäkuningatar Susanna Puisto tekivät molemmat vuoden mittaiset jatkosopimukset porilaisseuran kanssa.

Lue lisää
Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Pesäkarhut julkaisi keskiviikkona 28. lokakuuta kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2021. Toinen sopimuksista oli Pinja Arbeliuksen 1+1-muotoinen jatkosopimus ja toinen uutena pelaajana Pesäkarhuihin liittyvän Eveliina Topparin 1-vuotinen sopimus.

Lue lisää