Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Anton Fonzen Karhu HT:n riveihin

Anton Fonzen Karhu HT:n riveihin

 

Ässäkasvatti Anton Fonzen (22v.) liittyy Karhu puolustukseen yksivuotisella sopimuksella. Kolme liigapeliä Ässissä ja Mestiksen mestaruuden viime kaudella Sapkon riveissä voittanut puolustaja pelaa joukkueessamme, mikäli mieleistä paikkaa ylemmiltä sarjatasoilta ei löydy.

Antsa on treenannut kanssamme ja omaa vielä urheilullisia tavoitteita. Pelaajan asennetta kuvaa hyvin tämä sopimus, halu kehittyä pelaajana ja osaltaan auttaa myös meitä seurana ja joukkueena. Juuri tätä varten olemme olemassa, kehittämässä pelaajaa eteenpäin huippuvalmennuksen johdolla.

Tietysti toivomme että Antsa pelaa meillä koko kauden, toisaalta olemme kaikki onnistuneet, jos hän löytää itselleen mieleisen paikan ylemmiltä sarjatasoilta. Saattaa Antsa valita meidätkin, aika näyttää. Sopimus on nyt kuitenkin tehty, toteaa tyytyväinen pelaajakoordinaattori Niko Palonen.

Karhu HT:n tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Ässien Pataviikko huipentui potkuihin

Ässien Pataviikko huipentui potkuihin

Jyrki Aho vapautettu päävalmentajan tehtävistä. Mikael Kotkaniemi nousee Ässien päävalmentajaksi kevääseen 2020 asti ulottuvalla sopimuksella.

Lue lisää
Jarno Kärki jatkaa Ässissä

Jarno Kärki jatkaa Ässissä

Ässät ja hyökkääjä Jarno Kärki ovat sopineet kaksivuotisen jatkosopimuksen. Kärki on pelannut tällä kaudella Ässissä 21 ottelua tehoin 7+3 =10.

Lue lisää
Niko Peltola jatkaa Ässissä

Niko Peltola jatkaa Ässissä

Ässät on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen Niko Peltolan kanssa. Tällä kaudella puolustaja on pelannut Ässien paidassa 41 ottelua tehoin 1+8 =9.

Lue lisää
Juho Tommila jatkaa Ässissä

Juho Tommila jatkaa Ässissä

Ässät on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen Juho Tommilan kanssa.

Lue lisää
Tuomas Huhtanen palaa tryout -sopimuksella Ässiin

Tuomas Huhtanen palaa tryout -sopimuksella Ässiin

Ässät on tehnyt kaksi viikkoa kestävän tryout -sopimuksen hyökkääjä Tuomas Huhtasen kanssa.

Lue lisää
Tehopuolustaja Tommi Taimi palaa Ässiin

Tehopuolustaja Tommi Taimi palaa Ässiin

Ässät on tehnyt kevääseen 2020 asti ulottuvan pelaajasopimuksen puolustaja Tommi Taimen kanssa.

Lue lisää