Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Karhujen vuosi alkaa kotiotteluilla

Karhujen vuosi alkaa kotiotteluilla

 

Miesten Divari palaa joulutauolta Loppiaisena, kun päivän ainoassa pelissä Karhut saa kotikentälleen vastaansa Joensuun Josban. 

Joukkueet kohtasivat toisensa kauden avausviikonloppuna. Tuolloin Joensuu Areenalla peli päättyi kotijoukkueen 6-5-voittoon. Josba johti ottelua jo luvuin 6-0, kunnes porilaisjoukkueen hurja takaa-ajo alkoi. Pistejahti kuitenkin päättyi tuloksettomasti ja pelissä Josballe annetut viisi ylivoimamaalia olivat liikaa. Karhujen tehokkaimpana kauden ensimmäisessä kohtaamisessa hääri kaksi maalia iskenyt puolustaja Aapo Tamminen.

Lauantain otteluun mentäessä Josba on sarjassa sijalla kuusi. Joukkue on pelannut syyskauden aikana kaikkiaan 16 ottelua. Niistä joukkue on kerännyt 19 sarjapistettä yhdeksällä voitollaan. 

Eniten Josbasta vastustajia on kurittanut kaksikko Perttu Puska ja Aleksi Ahokas. Puska on saalistanut 23 (11+12) tehopistettä ja Ahokas pisteen vähemmän (9+13). Maalilla suurimman torjuntavastuun on kantanut Jesse Huurrekorpi torjuntaprosentilla 76,44 %.

Josballa on Karhujen tavoin vuoden alkuun tuplaviikonloppu. Lauantain taiston jälkeen joukkue matkaa sunnuntaina FBC Turun vieraaksi.

Karhut lähtee vuoden ensimmäiseen otteluun sarjataulukon sijalta kahdeksan. Porilaisjoukkue onnistui katkaisemaan tappioputkensa ennen joulutaukoa kahdella kotivoitollaan. Eroa kolme ottelua enemmän pelanneeseen lauantain vastustajaan on sarjataulukossa viisi pistettä.

Karhujen vaarallisinta osaa on ollut hyökkäyskolmikko Benjamin Lepola (19 pistettä) – Ville Salonen (18) – Juho Myllyharju (17). Tehokkaasti on esiintynyt myös hyökkääjän tontilta puolustajan paikalle kauden aikana siirtynyt Tomi Jerkku. Jerkulla on kasassa 12 otteluun tehot 5+7.

- Joulut ja uudet vuodet on nyt vietetty ja pelien ääreen palataan nyt loppiaisena.Tauon aikana haimme pelaajille lepoa ja nyt olemme pienen lepojakson jälkeen treenattu kohti peliä, kommentoi pelin aattona Karhujen päävalmentaja Jani Kannosto.

- Viimeksi Joensuussa saatiin oikein urakalla karvasta kalkkia niskaan. Todella niukka maalin tappio hyvän nousun jälkeen.

- Nyt on täysi höyry päällä, että saadaan kuitattua tuo tappio. Pelistä tulee taatusti todella kiihkeä. On tärkeää, että saadaan otettua ottelu heti alusta asti haltuun. Jämäkällä esityksellä haetaan samalla hyvää starttia uudelle vuodelle. Karhujen kevätkausi kattaa toisen puoliskon Divarin runkosarjasta.

- Tällä viikolla saatiin julkaistua ensimmäinen jatkosopimus tulevalle kaudelle. Todella hienoa, että saadaan aloitettua uuden ryhmän kasaaminen hyvissä ajoin ja vielä haluamallamme tavalla.

- Markuksen tämä kausi on ollut todella rikkonainen armeijan takia. Hän on todella esimerkillinen pelaaja kaukalossa ja sen ulkopuolella. 

- Uusi vuosi aloitetaan kunnon taistelumentaliteetilla ja ryminällä. Kannattaa siis tulla paikalle katsomaan Karhuveljien otteita, päättää Kannosto.

Karhujen ja Joensuun Josban välinen Divari-taisto pelataan Porin Urheilutalolla lauantaina kello 16:00.

Karhujen tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Jani Kannosto vapautettu Karhujen päävalmentajan tehtävästä

Jani Kannosto vapautettu Karhujen päävalmentajan tehtävästä

Karhujen edustusjoukkueen päävalmentajana toiminut Jani Kannosto on vapautettu tänään maanantaina tehtävästään. Divarijoukkueen uudeksi päävalmentajaksi loppukauden mittaisella sopimuksella on nimitetty Pekka Nylund.

Lue lisää
NST haki helpot pisteet Porista

NST haki helpot pisteet Porista

Karhujen vuoden 2018 ensimmäinen viikonloppu sai ikävän päätöksen, kun sunnuntaina vieraana käynyt NST vei pisteet mennessään Lappeenrantaan.

Lue lisää
Karhujen tuplaviikonloppu päättyy NST:n kanssa

Karhujen tuplaviikonloppu päättyy NST:n kanssa

Porilaisjoukkueen taistot Divarissa jatkuvat sunnuntaina, kun Porin Urheilutalon pihalle kaartaa linja-auto Lappeenrannasta. Sarjassa kuudentena majaileva NST saapuu Karhujen vieraaksi.

Lue lisää
Karhujen vuosi alkoi karvaalla jatkoaikatappiolla

Karhujen vuosi alkoi karvaalla jatkoaikatappiolla

Divarin kevätkausi pyörähti käyntiin loppiaisena, kun Porin Urheilutalolla kohtasivat Karhut ja Joensuun Josba. Kauden avauskohtaamisen tavoin myös toisesta mittelöstä muodostui tiukka. Ottelun ratkaisu nähtiin yhdeksän sekuntia ennen jatkoajan päätöstä.

Lue lisää
Markus Hautaoja jatkaa Karhuissa kaudella 2018-19

Markus Hautaoja jatkaa Karhuissa kaudella 2018-19

Salibandyn Divarissa pelaava Karhut on solminut ensimmäisen jatkosopimuksen ensi kaudeksi. Joulutauon aikana nimensä sopimuspaperiin laittoi hyökkääjä Markus Hautaoja.

Lue lisää
Karhujen matka Cupissa päättyi

Karhujen matka Cupissa päättyi

Salibandyliigassa pelaava Tampereen Koovee oli liian kova pala Karhuille. Porilaisjoukkueen taistelu Suomen Cupissa päättyi lopulta tamperelaisille kärsittyyn 7-4 -tappioon.

Lue lisää