Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Virkiä kaatoi Pesäkarhut

Virkiä kaatoi Pesäkarhut

 

Helatorstain ottelussa taottiin kunnareita puolin ja toisin, mutta toisen jakson lopussa Virkiä iski ison vaihteen silmään ja katkaisi Pesäkarhujen dominoinnin ottelussa. Pisko-Areenalla nähtiin hienoja suorituksia Pesäkarhujen sisä- että ulkopelissä, mutta lopulta karhu joutui taipumaan kotijoukkueen edessä. 

Lapuan Virkiä nappaa ensimmäisellä vuorolla ottelun avausjuoksun, mutta Pesäkarhujen ulkopeli on tuttuun tapaan vahvaa, eikä lisäjuoksuja anneta. Virkiän ulkokenttä on ottelun alussa helisemässä Pesäkarhujen aggressiivisen lyöntipelin kanssa. Ulkopeliä ei saatu toimimaan ja Pesäkarhut siirtyy 1-2 johtoon HENNA JUKAN ja EMILIA ITÄVALON edetessä kotipesään. 

Kolmannessa vuoroparissa KAISA-MAIJA ROSVALL lyö kahden palon tilanteessa pallon maisemiin, ja tyhjälle kentälle syntyy illan ensimmäinen kunnari. Kapteeni SUSANNA PUISTO hoitelee Rosvallille tuplajuoksun ja Pesäkarhut johtaa ottelua 1-5. Pesäkarhut pääsee pyörittämään sisäpelivuoroaan vielä pitkään, ennen kuin vuoro vaihtuu lyöjien loppuessa. 

Illan avausjuoksun lyönyt Virkiän IINA LEHTINEN kaventaa tilanteen 2-5 kotiuttaessaan KAISALEENA RAUTAKORVEN, mutta jakson juoksut jäävät siihen Pesäkarhujen ulkokentän hoitaessa homman kotiin. 

Toinen jakso lähtee käyntiin yhtä vahvasti kuin ensimmäinenkin, Itävalo kiskaistessa heti alkuun ottelun toisen kunnarin. Virkiä ottaa Itävalosta kopin kotipesään, joten tuplajuoksua ei Itävalolle anneta. Omalla lyöntivuorollaan kotijoukkue tasoittaa lukemiin 1-1, Virkiän kaksi aiempaa juoksua lyöneen Lehtisen työskennellessä mailan varressa. 

Porilaiset eivät tyydy yhteen juoksuun, vaan tehtailevat toisella ja kolmannella vuoroparilla vielä neljä juoksua. Kolmannen vuoroparin tasoittavalla Pesäkarhut johtaa jaksoa kirkkaasti 1-5, kun Rautakorpi lyö Pisko Areenalle jälleen yhden kunnarin ja kaventaa tilanteen 2-5 lukemiin. 

Ennen vuoron vaihtumista, Virkiä saa uutta virtaa iskien kaasun pohjaan ja saa tuotua kaksi juoksua. Tilanne on jännittävät 4-5 kun Pesäkarhujen lyöntivuoro alkaa. Virkiän heikosti pelannut ulkokenttä muuttuu täysin ja ei suo raivokkaalla esityksellään Pesäkarhuille lisää juoksuja. 

Varsinaisen peliajan viimeisellä tasoittavalla vuorolla Virkiä ottaa ja karkaa kotikentällään 6-5 johtoon ja voittaa siten toisen jakson. Sarjataulukon toisena oleva Virkiä katkaisee Pesäkarhujen kuuden ottelun voittoputken ja ottelu ratkaistaan supervuorossa. 

Supervuoro alkaa Virkiän lyöntivuorolla ja jälleen yhdellä kunnarilla, kun EMMI VIITALA lyö pallon maisemiin, kotiuttaen samalla Kaisa Peräahon. 3-0 takaa-ajotilanteessa Pesäkarhujen peli tyssää eikä etenijät pääse Virkiän ulkokentän ohi rakentamaan tilanteita. Virkiä voittaa ottelun 2-1s. 

Virkiän ykköspalkittu Lehtinen toteaa, että kunnarit avasivat peliä ja toisella jaksolla kotijoukkue alkoikin todella lyömään palloa. Pesäkarhujen ykköspalkittu Itävalo kertoo, että oma peli tuntui hyvältä ja joukkuekin pelasi aluksi todella hyvää peliä myös sisällä. 

- Sitten alkoi sattua ja tapahtua, pallo pomppi eikä saatu paloja, Itävalo harmittelee. 

Pelinjohtaja TOMI NISKASEN mukaan Virkiä oli tänään todella jännittynyt, vaikka otteluun tuli hyvä lähtö. 

- Ulkopelissä tehtiin kauhea määrä virheitä. Pitkään Pori oli niskan päällä, mutta molemmat taistelivat voitosta ja onkin aika ihme, että saimme sen meille kääntymään, Niskanen miettii. 

Pesäkarhujen pelinjohtaja SAMI ÖSTERLUND harmittelee, että pisteitä menetettiin, vaikka pelattiinkin hyvää peliä. 

- Oltiin kuusi vuoroa hyviä. Lopusta pitää ottaa aika paljon opiksi, että miksi näin kävi. Onneksi ollaan aika alkukaudessa vielä, Österlund toteaa. 

Pesäkarhujen tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Pesäkarhujen joukkueeseen saadaan ensi kaudella neljä loistavaa pelaajaa Oulusta, kun Emilia ja Annika Linnan lisäksi sopimuksen allekirjoittivat Eveliina Lämsä sekä Johanna Pirskanen.

Lue lisää
Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Ensi kauden ensimmäiset pelaajajulkistukset pitävät sisällään niin tuttuja pelureita, kuin uusia kasvojakin.

Lue lisää
Tammi Cup 2021 on peruttu

Tammi Cup 2021 on peruttu

Vallitsevan koronatilanteen ollessa epävarma, tapahtuman järjestäminen vastuullisesti ei ole mahdollista.

Lue lisää
Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 10. marraskuuta järjestämässään tiedotustilaisuudessa toistaiseksi viimeiset pelaajasopimuksensa kaudelle 2021. Sopimukset olivat Kaisa-Maija Rosvallin vuoden mittainen jatkosopimus ja Mynämäeltä Poriin siirtyvän Henna Nurmen 1+1 -mittainen sopimus.

Lue lisää
Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 3. marraskuuta kaksi sopimusta kaudelle 2021. Vuoden 2019 naispesäpalloilija Emilia Itävalo sekä kesän 2020 lyöjäkuningatar Susanna Puisto tekivät molemmat vuoden mittaiset jatkosopimukset porilaisseuran kanssa.

Lue lisää
Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Pesäkarhut julkaisi keskiviikkona 28. lokakuuta kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2021. Toinen sopimuksista oli Pinja Arbeliuksen 1+1-muotoinen jatkosopimus ja toinen uutena pelaajana Pesäkarhuihin liittyvän Eveliina Topparin 1-vuotinen sopimus.

Lue lisää