Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Pesäkarhuille makea voitto

Pesäkarhuille makea voitto

Porissa pelattu vauhdikas ensimmäinen puolivälieräottelu sai tänään jatkoa, kun Kempeleessä pelattiin toinen sarjan ottelu. Vauhtia ei Koukkupaja Areenaltakaan puuttunut kun vierasjoukkue paukutti juoksuja kenttään ja voitti ottelun jälleen puhtaasti 0-2.

Pesäkarhut sai hyvän startin otteluun ja jäikin ainoastaan kolmannessa vuoroparissa juoksuitta. Ensimäisellä vuorolla porilaiset johtivat ottelua jo 0-3, kun niin SUSANNA PUISTO, MARIA SUOMINEN kuin KAISA-MAIJA ROSVALL onnistuivat kotiuttamispuuhissa. Jakson lopuista juoksuista lyömäpuolella vastasi jokerikaksikko Puisto ja PINJA ARBELIUS. 

Toisessa sisävuorossaan ajotilannetta rakennellut Kempele kärsi kolmospalon, kun Rosvall nappasi pallon aivan kotipesän tuntumasta ja siirsi sen suoraan kolmosvahti EVELIINA TUOMISEN räpylään. Kahden palon tilanteessa kotijoukkue ei kyennyt enää nousemaan. Kempele jäikin ensimmäisessä jaksossa täysin vaille kolmostilanteita. 

Toinen jakso lähti Pesäkarhuilta käyntiin yhtä vahvasti kuin ensimmäinenkin. Ensimmäisen sisäpelivuoron jälkeen kotipesään on jälleen onnistunut karkaamaan kolme etenijää. Ensimmäisessäkin jaksossa juoksuja tuoneiden MILLA LINDSTRÖMIN SUSANNE OJANIEMEN lisäksi kotiin ehti EMILIA ITÄVALO. 

Kempeleen Kiri sai ensimmäisen kolmostilanteensa vasta toisessa jaksossa, mutta Pesäkarhut eivät suoneet kotijoukkueelle avausjuoksua ennen neljättä vuoroparia, jolloin REETTA TÖRMÄNEN karkasi harhaheiton turvin kotipesään. 

Pesäkarhujen ykköspalkinnon pokannut Arbelius pelasi hienon ottelun mailanvarressa, upottaen Kempeleen ulkokenttään yhteensä viisi juoksua ottelun aikana, joista kolme syntyi kunnarin arvoisella lyönnillä toisen jakson lopulla. 

- En oikein tiedä oikein mitä sanoa! Oli todella hyvä peli kokonaisuudessaan. Saatiin hyvin tilannetta ja sitä kautta juoksuja, Arbelius iloitsi. 

Vaisummin ottelua analysoi Kempeleen Kirin ykköspalkituksi valittu Törmänen, joka totesi ottelun olleen toisinto edellisestä. Sisäpeli ei lähtenyt kotijoukkueella käyntiin eikä tilannetta saatu aikaiseksi. 

- Ulkopeli oli osittain hyvää, mutta kaveri pelasi hyvää sisäpeliä niin ei mahtanut mitään, Törmänen harmitteli. 

Pesäkarhujen pelinjohtaja SAMI ÖSTERLUND totesi olevansa tyytyväinen toiseen puolivälierävoittoon, vaikka illan ottelussa saatiinkin Kempeleen räpylästä paljon juoksuja. Pesäkarhujen ulkopeli on pelinjohtajan mukaan hyvällä mallilla, sillä sieltä on vaikea kaverin tehdä tilanteita ja lyödä juoksuja. 

- Paljon löimme juoksuja ja teimme tilannetta. Kempeleellä pomppi pallot aika paljon ulkopelissä, ja ensimmäisellä vuorolla meillä oli hienoja karkaamisia kolmoselta. Vähän kun tipahti, niin tultiin ja käytettin hyväksi ne paikat. Mentiin menojamme sisäpelissä, Österlund sanoi. 

Kempeleen pelinjohtaja MIKA TAKALAHTI totesi lehdistötilaisuudessa, että joukkueen ulkopelin pitäisi olla sellaista, että kohdalle kun tulee pallo niin se otetaan kiinni. Illan ottelussa pelaaminen lähti huonosti pomppimaan heti alusta. Takalahden mukaan olisi tärkeää saada räpyläpeli pelaamaan jotta vastustajan on tehtävä juoksut hyvillä lyönneillä. 

- Olen oikein tyytyväinen meidän ilmeeseemme, hyvä jatkaa kohti perjantaita ja kotiottelua, Österlund iloitsi.

Pesäkarhujen tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Pesäkarhujen joukkueeseen saadaan ensi kaudella neljä loistavaa pelaajaa Oulusta, kun Emilia ja Annika Linnan lisäksi sopimuksen allekirjoittivat Eveliina Lämsä sekä Johanna Pirskanen.

Lue lisää
Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Ensi kauden ensimmäiset pelaajajulkistukset pitävät sisällään niin tuttuja pelureita, kuin uusia kasvojakin.

Lue lisää
Tammi Cup 2021 on peruttu

Tammi Cup 2021 on peruttu

Vallitsevan koronatilanteen ollessa epävarma, tapahtuman järjestäminen vastuullisesti ei ole mahdollista.

Lue lisää
Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 10. marraskuuta järjestämässään tiedotustilaisuudessa toistaiseksi viimeiset pelaajasopimuksensa kaudelle 2021. Sopimukset olivat Kaisa-Maija Rosvallin vuoden mittainen jatkosopimus ja Mynämäeltä Poriin siirtyvän Henna Nurmen 1+1 -mittainen sopimus.

Lue lisää
Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 3. marraskuuta kaksi sopimusta kaudelle 2021. Vuoden 2019 naispesäpalloilija Emilia Itävalo sekä kesän 2020 lyöjäkuningatar Susanna Puisto tekivät molemmat vuoden mittaiset jatkosopimukset porilaisseuran kanssa.

Lue lisää
Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Pesäkarhut julkaisi keskiviikkona 28. lokakuuta kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2021. Toinen sopimuksista oli Pinja Arbeliuksen 1+1-muotoinen jatkosopimus ja toinen uutena pelaajana Pesäkarhuihin liittyvän Eveliina Topparin 1-vuotinen sopimus.

Lue lisää