Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Teemu Penninkangas siirtyy SJK:sta Ilvekseen

Teemu Penninkangas siirtyy SJK:sta Ilvekseen

 

24-vuotias laitapuolustaja Teemu Penninkangas siirtyy Ilvekseen yksivuotisella pelaajasopimuksella. 

194-senttinen Penninkangas siirtyy Ilvekseen SJK:sta. Mies on pelannut urallaan myös laitahyökkääjänä, mutta viime kausina hänet on nähty puolustuksessa. Monikäyttöinen pelaaja siirtyy Tampereelle erittäin luottavaisin mielin.

”Ilves oli ollut jo pidemmän aikaa kiinnostunut minusta ja kauden jälkeen mietin pitkään eri vaihtoehtoja. Kuitenkin keskustelut, mitä kävin päävalmentaja Jarkko Wissin kanssa, tekivät minuun vaikutuksen. Ja se, että hänellä oli selkeät visiot, mitä hän minusta haluaa pelaajana. Uskon, että hänellä ja koko valmennustiimillä on paljon annettavaa minulle ja kehittää minua pelaajana.” 

”Lisäksi olen jutellut parin Ilves-pelaajan kanssa ja olen saanut todella positiivisen vaikutelman seurasta ja seuran tavoista toimia. Ilveksessä pelaa paljon tuttuja pelaajia minulle ja aikoinaan samassa seurassa pelanneita, joten sekin osaltaan helpottaa pääsemistä mukaan uusiin kuvioihin. Olen varma, että tämä oli minulle tässä vaiheessa paras ratkaisu ja odotan innolla että pääsen treenaamaan ja pelaamaan joukkueen kanssa!”, perustelee Penninkangas siirtopäätöstään. 

Penninkangas kuului SJK:n organisaatioon vuodesta 2010 lähtien. Viime kaudella hän pelasi Veikkausliigassa 26 ottelua ja teki kaksi maalia. Mies jakelee kiitoksia entiselle seuralleen.

”SJK tulee tottakai olemaan aina itselleni erityinen seura, sillä pelasin siellä jo Kakkosesta lähtien. Koko seura ja itse siinä samalla saavutimme todella paljon. Nyt kuitenkin oli tunne, että on aika siirtyä muualle uuteen ympäristöön ja uusien toimintatapojen äärelle – ja se jo osaltaan tekee kehitykselleni hyvää.” 

”Uskon täysin, että ilveksellä on realistiset mahdollisuudet kamppailla mitaleista ensi kaudellakin ja itse teen töitä täysillä sen eteen, että auttaisin joukkuetta parhaalla mahdollisella tavalla. Ja silloin menen myös itse eteenpäin pelaajana”, kommentoi Penninkangas.

Ilveksellä on jo 23 pelaajasopimusta kaudelle 2017. 

Maalivahdit:
1 Mika Hilander
32 Antti Kuusinen 
## William Rosenlöf (VIFK –> Ilves)

Puolustus:
2 Antti Hynynen 
4 Felipe Aspegren 
5 Jani Tanska (FC Lahti –> Ilves)
16 Tatu Miettunen 
25 Antti Koskinen
27 Martti Haukioja 
## Teemu Penninkangas (SJK –> Ilves)

Keskikenttä:
7 Marco Matrone 
8 Iiro Järvinen (JJK –> Ilves)
14 Tuure Siira 
15 Lauri Ala-Myllymäki 
17 Eero Tamminen (VPS –> llves)
19 Jaakko Juuti
20 Reuben Ayarna 
22 Emile Paul Tendeng 
24 Artturi Ruuth 

Hyökkäys:
11 Mikael Soisalo
13 Yunus Sentamu
26 Antto Hilska
## Tuco (SJK –> Ilves)

Ilveksen tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Tampereen Ilves - logo

Ilves - 2016 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2016

Ottelut kaudella 2016

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Teemu Penninkangas

24.7.1992 Alavus
Tiedot


Danila Bulgakov Ilveksen riveihin

Danila Bulgakov Ilveksen riveihin

Tampereen Ilves vahvistaa joukkueen hyökkäysosastoa U15-, U17-, U18- ja U19-nuorisomaajoukkueet läpikäyneellä Danila Bulgakovilla. 18-vuotias nuorukainen siirtyy Ilvekseen AC Oulun riveistä. Bulgakovin sopimus on mallia 2+1.

Lue lisää
Ilvekselle neljä uutta pelaajaa

Ilvekselle neljä uutta pelaajaa

Ilveksen riveihin uusina pelaajina siirtyvät Juhani Pikkarainen, Matias Kivikko Arraño ja Roope Riski. Joona Veteli puolestaan palaa Ilves-paitaan Kuopiosta.

Lue lisää
Punakone uuteen kauteen tutuissa käsissä

Punakone uuteen kauteen tutuissa käsissä

Ratkaisut Punakoneen valmennuksesta kaudelle 2024 on tehty. Nousuun huipentuneen edellisen kauden jälkeen Ash Civilin sopimus TPV:n kanssa päättyi, ja taitava valmentaja seuraa jatkossa unelmiaan muualla.

Lue lisää
Joonas Rantanen Ilveksen päävalmentajaksi

Joonas Rantanen Ilveksen päävalmentajaksi

Veikkausliigassa pelaava Tampereen Ilveksen miesten edustusjoukkue saa kaudelle 2024 uuden päävalmentajan, kun Joonas Rantanen siirtyy Tampereelle.

Lue lisää
Sylvanus Nimely vahvistamaan Ilveksen hyökkäystä

Sylvanus Nimely vahvistamaan Ilveksen hyökkäystä

22-vuotias liberialainen hyökkääjä Sylvanus Nimely on solminut Ilveksen kanssa kauden 2022 loppuun asti ulottuvan sopimuksen.

Lue lisää
Erkka Helminen sopimukseen Ilves-Kissojen kanssa

Erkka Helminen sopimukseen Ilves-Kissojen kanssa

Seitsemän vuotiaana TP-49:ssä aloittanut poika on nyt 24-vuotias mies ja omaa kokemusta viiden vuoden ajalta Ykkösestä FC Hakan matkassa.

Lue lisää