Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

TPS vahvistuu, kun Juuso Forsman, 23, ja Jani Hyytiäinen, 29, pukevat ensi kaudella mustavalkean pelipaidan ylleen. Molempien sopimus on mallia 1+1 vuotta. Rightin puolelta pelaava Forsman on edustanut kaksi edellistä kautta Divarissa pelaavaa FBC Turkua ja on pelipaikaltaan puolustaja. Hyytiäinen pelasi viime kaudella Sveitsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Floorball Thurgaussa ja pystyy pelaamaan hyökkääjänä niin laidassa kuin keskushyökkääjänäkin.

Forsman on edustanut TPS:ää junioritasolla ja hän voitti A-junioreiden SM-kultaa TPS:n paidassa kaudella 2016–2017. Neljän A-juniorikauden aikana Forsman takoi 104:ssä ottelussa tehot 69+23=92. Forsman puhkuu intoa pukea TPS-nuttu ylleen.

–  Hyvillä ja odottavin mielin! Hieno palata mustavalkoiseen juniorivuosien jälkeen. Nyt jo lyhyessä ajassa huomannut, että seurassa tehdään paljon asioita oikein ja ammattimaisesti.

Hyökkäävä puolustaja takoi kahdella edellisellä kaudella FBC Turun sotisovassa 40+5=45 pörssipistettä 59 ottelussa.

– Vahvuuteni näen hyökkäyspäässä, ja puolustajalle tärkeässä pallovarmuudessa. Aion tuoda joukkueeseen laajuutta sekä monipuolisuutta hyökkäysalueen pelaamiseen, perkaa Forsman.

Forsmanilla on selkeät tavoitteet tulevalle kaudelle.

– Henkilökohtaisesti ottaa askel eteenpäin pelaajana sekä vakiinnuttaa pelipaikka kovassa ryhmässä. Joukkueena tavoite on yksinkertaisesti se, mikä tälle seuralle ja kaupungille kuuluu salibandyn saralla, eli mestaruus Salibandyliigassa.

30 vuotta marraskuussa täyttävä Hyytiäinen tekee paluun TPS-paitaan kahden kauden jälkeen. Liigassa TPS:n ja Viikinkien väreissä yhteensä 137 ottelua pelannut hyökkääjä iski viime kaudella Sveitsin divarissa muhkeat 19+33=42 tehot 26:ssa pelaamassaan ottelussa, ollen sarjan pistepörssin neljäs. Hyytiäinen on paluustaan ymmärrettävästi enemmän kuin mielissään.

– Erittäin hyvillä mielin! Tuskin olen koskaan odottanut kauden alkua niin paljon, kuin tällä hetkellä. Samalla myös sellainen fiilis, että ympyrä sulkeutuu ja ensimmäistä kertaa kaikki läheisimmät samassa joukkueessa.

Voitontahtoinen hyökkääjä on pelannut urallaan 21 pudotuspeliä ja tehnyt niissä tehot 13+8=21. Runkosarjassa pisteitä on syntynyt lähes piste per peli tahtiin, 75+35=110 116:ta ottelussa. Hyytiäinen tuo joukkueeseen kokemuksen lisäksi ratkaisuvoimaa, mutta pörssitakuuta hän ei kuitenkaan uskalla antaa.

– Jää nähtäväksi, kuinka paljon pörssejä on tulossa. Joukkueessa on jo valmiiksi hyviä pisteitä tekeviä pelaajia, niin yritetään antaa mahdollisimman hyvää taustatukea heille ja sitä kautta auttaa joukkuetta. Henkilökohtaisella tasolla suurin tavoite pysyä terveenä. Erittäin piinaava jalkavamma on ollut viimeiset pari vuotta enemmän tai vähemmän mukana jokapäiväisessä tekemisessä mukana.

TPS:n päävalmentaja Janne Kainulainen on tyytyväinen vahvistuksiin.

– Forsman ja Hyytiäinen tuovat molemmat erikoisominaisuuksia ja mahdollisuuksia jo ennestään laadukkaaseen joukkueeseen. Forsmanin vahvuus hyökkäyspäässä ja rightin kätisyys tuo monipuolisuutta meidän pakkikalustoomme, ja Hyytiäisen hyökkäyspeliosaamisen ja voitontahdon tietävät varmasti kaikki lajia seuraavat.

– Lisäksi molemmilta löytyy erikoisosaamista erikoistilanteisiin, joten olen todella tyytyväinen siitä, että molemmat halusivat kovasti tulla meidän joukkueeseemme. Kumpikin on ollut valmis laittamaan kaiken peliin päivästä numero yksi ja se lämmittää valmennuksen mieltä, päättää hymyissä suin Kainulainen.

Lähde: tpssalibandy.fi


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2018-2019 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2018-2019

Ottelut kaudella 2018-2019

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

Pääsarjojen kurinpitodelegaatio on määrännyt FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikiellon kontaktista EräViikinkien Matej Penickaan joukkueiden välisessä F-liigan ottelussa maanantaina.

Lue lisää
TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigajoukkueessa on todettu positiivinen koronatapaus. Altistuneet joukkueen jäsenet on asetettu 10 vuorokauden karanteeniin, joka päättyy sunnuntaina 25. lokakuuta.

Lue lisää
Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Maailmanmestari Miko Kailiala, 27, ja TPS ovat allekirjoittaneet jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Viime kaudella ensimmäiset liiga-askeleensa ottanut nuorten maajoukkuepelaaja Waltteri Vesterinen, 17, on tehnyt TPS:n kanssa 2+1 vuotisen sopimuksen.

Lue lisää
Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Maailmanmestari Lauri Stenfors ja TPS ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

FBC Turun divarijoukkueen valmennuksessa koetaan nyt muutoksia, kun Santeri Raatarila korvaa Perttu Kytöhongan päävalmentajan paikalla.

Lue lisää
Perttu Kytöhonka on FBC Turun uusi päävalmentaja

Perttu Kytöhonka on FBC Turun uusi päävalmentaja

Turkulaiselle salibandyväelle tuttu Perttu Kytöhonka on FBC Turun valinta uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää