RekisteröintiUrheiluSuomi.com - RSS feed RSS
Add to Google
 
Hakusana: Hae
 
   UrheiluPori - Keskiviikko, 19. kesäkuuta 2013 Otsikoissa: Tuomas Huhtanen   Kamil Kreps   Mika Toivola   Tatu Ruohonen    
 

16.1.2012 Lepolan hattutemppu ei riittänyt FBT Porille

Tulosta sivu Kerro kaverille Vie Facebookiin Lisää Googlen bookmarkiin Vie Twitteriin Vie LinkedIn:n

 

Lepolan hattutemppu ei riittänyt FBT Porille


FBT Porin ja Nokian KrP:n kamppailu oli tutun kiivas, ja ottelu ratkesi vasta päätöserässä. Kotijoukkue johti jo ottelu maalein 3-2 Benjamin Lepolan kruunattua iltansa kolmanteen osumaan, mutta Salibandyliigan tehokkain ylivoimajoukkue rankaisi kahdesti pakkopelissä ja kertaalleen vapaalyönnistä. 3-6 -päättyneessä ottelussa nokialaisten ykköstykki oli tuttuun tapaan Henri Johansson tehoin 3+1.

- Painotimme ennen ottelua, että erikoistilanteet ovat tärkeitä. Nokia pääsi iskemään kolmesti ylivoimalla ja kerran vapaalyönnistä. Se oli suuri pettymys, Toni Läntinen harmitteli taiston tauottua.

FBT Porin parasta peliä esitti Lepolan lisäksi Janne Kujansuu, joka pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa. Nokialaisista hyvällä pelipäällä oli Johanssonin lisäksi maalivahti Pasi Järvinen, joka venyi useampaan hienoon pelastukseen.

- Kentällä sai painia tänään kunnolla, tasaista vääntöä oli oikeastaan koko 60 minuuttia. Lepola oli tänään liian liukas pideltäväksi, myönsi ensimmäisen maalin nokialaisille syöttänyt Matti Koskela.

FBT Porin tiedotteesta / UrheiluPori


    (Julkaisupäivä: 16.1.2012 7.50)



Bookmark and Share     




  UrheiluSuomi.com -tuotteita
UrheiluSuomi.com Slim Contrast t-paita, nyt 17,90 €
UrheiluSuomi.com Slim Contrast t-paita
17,90 €
Penkkiurheilijan aikaansannos, vauvan bodi, nyt 14,90 €
Penkkiurheilijan aikaansannos, vauvan bodi
14,90 €
UrheiluSuomi.com huppari, nyt 37,90 €
UrheiluSuomi.com huppari
37,90 €


Lisää tästä aiheesta UrheiluSuomi.comissa:
Lauri Liikasesta TPS-pelaaja (UrheiluTurku)
Sniperit Järvinen ja Laasonen jatkavat SSV:ssä (UrheiluHelsinki)
Classicin naisille vahvistuksia Sveitsistä (UrheiluTampere)
Happeen miehille kahdeksan jatkosopimusta (UrheiluJyväskylä)
Suomen naisille 6-3-voitto Sveitsistä ja kakkossija Brnon EFT-turnauksessa (UrheiluSuomi.com)


  Keskustelu tästä aiheesta
 
Aloita keskustelu tästä aiheesta...
Jotta voit kirjoittaa keskusteluihin, sinun pitää olla rekisteröitynyt sivustolle. Voit rekisteröityä täältä.


  Valokuvia ottelusta - Katso lisää kuvia kuvagalleriasta
 


  Artikkeliin liittyvät linkit
  Ei artikkeliin liittyviä linkkejä
  Artikkeliin liittyvät henkilöt
  Ei artikkeliin liittyviä henkilöitä

  FBT Pori - seuran kotisivut
 
FBT Pori FBT Pori
Avaa seuran tiedot
Internet-sivut
Joukkueen tiedot:
Pelaajaluettelo
Otteluohjelma
Uutiset




  5 tuoreinta uutista:
  Kuva: UrheiluPori   Kamil Kreps Ässiin
Yli 200 NHL-ottelua pelannut keskushyökkääjä Kamil Kreps liittyy joukkueeseen. Lisäksi ryhmää täydentävät puolustaja Valtteri Parikka sekä oma kasvatti Tuomas Huhtanen.
  Kuva: UrheiluPori   Ruohonen palaa Karhuihin
Karhut saa takalinjoilleen merkittävän vahvistuksen, kun Tatu Ruohonen palaa Loviisassa vietetyn vuoden jälkeen takaisin Poriin ja Karhuihin.
  Kuva: UrheiluPori   Mestarijoukkueelle nimekkäitä sopimuksia
Juuso Riksman, Rasmus Rinne sekä Henri Heino liittyvät uusina pelaajina tulevan kauden joukkueeseen.
  Kuva: UrheiluPori   Heshka siirtyy KHL-liigaan
Ässien puolustaja Shaun Heshka siirtyy KHL-liigaan, kun pelaaja käytti sopimuksessa olleen KHL-pykälän.
  Kuva: UrheiluPori   MuSalle tappio Hämeenlinnasta
MuSan kauden toinen ottelu ei kartuttanut pistetiliä, vaikka porilaiset taistelivat kunniakkaasti Ykkösestä pudonnutta FC Hämeenlinnaa vastaan.

 
Gallup
Oliko Ässien päätös myydä Stephen Dixon oikea?
kyllä oli
ei ollut


Uutiskirje
Uutiskirje toimitetaan sähköpostiin noin 1-2 kertaa kuukaudessa.

Tilaa uutiskirje

  Keskustelut
UrheiluSuomi.com - keskustelupalsta
 >Ei kautta ilman karsintoja
    (6.3.2012 - Jürgen)

FBT:n kotipelien keskiarvoksi liigan sivut näyttää 315 katsojaa. Kauden alussa tosiaan kävi vielä hyvin katsojia. Tämän vuoden puolella yleisömäärät ... (siirry)
 >Ei kautta ilman karsintoja
    (6.3.2012 - Tinke)

Toivottavasti yleisöä saadaan sunnuntaina paikalle. Kauden päätöstä kohti yleisömäärät ovat pudonneet ikävästi. Katsomosta pitäisi saada se kuudes pe... (siirry)
 >Ei kautta ilman karsintoja
    (6.3.2012 - Jürgen)

Varma kevään merkki, Porissa pelataan salibandyn karsintapelejä. FBT:n pitäisi viedä ottelusarja puhtaasti 3-0 vaikka Ilveksellä on kotietu.... (siirry)
 >Satakunnan piirijoukkueet
    (17.1.2012 - vasen pakki)

Mitäs mieltä olette jalkapalloväki Palloliiton Satakunnan piirin toiminnasta ja "menestyksestä" piirijoukkueiden kohtaamisissa? Paljon ei ole hurraam... (siirry)
 >moikka
    (17.11.2011 - korvala)

Ja kukas sitten tulisi Iipin tilalle?... (siirry)
Keskustelupalsta

"Tämä oli hauska kokemus. Olin odottanut tätä jo pitkään, joten se oli todella mukavaa."
Jussi Rynnäs, mtv3.fi

Rokin blogi

Kerro toimitukselle
Haluatko antaa toimitukselle uutisvinkin, puuttuuko joukkueesi sivuilta, puuttuuko kalenterista tapahtuma/peli? Voit antaa palautetta toimitukselle palautelomakkeen kautta.
Palautelomake

  Paikallisia seuroja
BC SisuBC Sisu
BearsBears
FBT PoriFBT Pori
FC JazzFC Jazz
IskuIsku
Karhu HTKarhu HT
MuSaMuSa
NarukeräNarukerä
Nice FutisNice Futis
PesäkarhutPesäkarhut
PoPaPoPa
ÄssätÄssät
 Lisää seuroja

 
  Tulokset
Lauantai - 15.6.2013
FC Jazz-Närpes Kraft1-4
Perjantai - 14.6.2013
Pesäkarhut N-Kirittäret N2-0
Torstai - 13.6.2013
P-Iirot-MuSa1-2
Keskiviikko - 12.6.2013
Viininjärven Urheilijat N-Pesäkarhut N0-2
NiceF N-ÅU N0-3
Sunnuntai - 9.6.2013
FC Jazz-TPV1-2
PK-35 Vantaa N-NiceF N2-0
 Lisää tuloksia   




  Tapahtumakalenteri
Kesäkuu 2013
M T K T P L S
vko
1 2 22
3 4 5 6 7 8 9 23
10 11 12 13 14 15 16 24
17 18 19 20 21 22 23 25
24 25 26 27 28 29 30 26

  Tänään keskiviikkona - 19.6.2013
Lapuan Virkiä N - Pesäkarhut N18:00
MuSa - FC Hämeenlinna18:30
Masku - FC Jazz18:30
  Kalenteri   

Ilmainen kalenteri joukkueille

  Ampparit.com urheilu-uutisia
Espanjan U21-mestaruusluotsi: Uskoimme omaan tyylimme (Sportti.com)
Niko Kapanen vailla seuraa (Sportti.com)
Lukon maalivahtivalmentaja KHL:ään (Sportti.com)
Ruotsissa pelannut kanadalaispelaaja Anaheimiin (Sportti.com)
Selänne MTV3:lle: Kaikki kortit pidetään auki (Sportti.com)
 Ampparit.com   


 Kuvat Videot
Kuva: UrheiluPori Huskies-Bears
08.06.2013
Kuva: UrheiluPori FC Jazz-Närpes Kraft
15.6.2013
Kuva: UrheiluPori FC Jazz-TPV
9.6.2013
Pesäkarhut N-Vihdin Pallo N (7.6.2013)
Pesäkarhut N-Pesä Ysit N (5.6.2013)
FC Jazz B-HJK B (5.6.2013)
-
27.4.2013
Ässien mestaruusjuhla
Ässät-Tappara
24.4.2013
tunnelma paloja
Ässät A-TPS A
22.9.2012
maalikooste
Ässät A-HPK A (15.9.2012)
Ässät A-Lukko A (5.9.2012)
SB Vaasa-Karhut (1.9.2012)
 

Eineskokki.com



Jääkiekko - Nettipelit - Nauti voiton mausta!



Lisää tuloksia: www.livetulokset.com
  Copyright UrheiluPori, 2013 | Oikeudellinen tiedote | Rekisteriseloste | Mediakortti | Yhteystiedot