RekisteröintiUrheiluSuomi.com - RSS feed RSS
Add to Google
 
Hakusana: Hae
 
   UrheiluTurku - Tiistai, 18. kesäkuuta 2013 Otsikoissa: Lauri Liikanen    
 

21.6.2012 Juho Lähde latasi pilkulta stopin TPS:n tappioputkelle

Tulosta sivu Kerro kaverille Vie Facebookiin Lisää Googlen bookmarkiin Vie Twitteriin Vie LinkedIn:n

 

Juho Lähde latasi pilkulta stopin TPS:n tappioputkelle


Kirvelevään tappioputkeen ajautunut TPS päätti vihdoin neljä matsia kestäneen piinansa, kun MYPA lähti kotimatkalle Kouvolaan  0-1-tappio niskassaan. TPS ei ottelussa liiemmin hienouksia viljellyt, mutta se olennainen, eli kolme kullan kallista pistettä, jäi Turkuun.

- Tänään ei ollut mitään muuta tavoitetta kuin voittaa ja ottaa ne kolme pistettä ja saada tappioputki poikki. Kyllähän se pelissämme näkyi. Yritimme painaa keskeltä läpi ja puolustaa tarkasti, TPS-luotsi Marko Rajamäki tiivisti sotasuunnitelmansa.

- Alkukaudesta emme hallinneet pelejä, mutta pisteitä tuli. Nyt olemme hallinneet ja vieneet pelejä, mutta pisteitä ei ole tullut odotetussa tahdissa. On tämä jalkapallo välillä kummallinen peli, MYPA-kollega Toni Korkeakunnas puolestaan hämmästeli.

TPS:n pelissä näkyi alusta asti kovat paineet ja hermostumisen merkit. Joukkue kesti armottoman painetilan kuitenkin hienosti. TPS-maalivahti Henrik Moisander toimi viimeisenä lukkona ja teki muutaman loistoluokan pelastuksen.

Hyökkäyspäässä Tepsin ratkaisuhahmoiksi nousivat Petteri Pennanen ja Juho Lähde aivan ensimmäisen puoliajan lopulla. Ensimmäinen uitti itsensä ovelasti MYPA:n boksiin, jossa Tommi Vesala kiskaisi hänet tylysti nurmen pintaan. Seurauksena oli rankkari. Koska TPS on hölmöillyt viime rankkareita oikein urakalla, jännitti turkulaisyleisö, kuka pallon taakse
oikein asettuu. Juho Lähde otti lopulta paikkansa ja kumautti pallon vasempaan alakulmaan.

- Olimme sopineet joukkueen kanssa etukäteen, että minä vedän, jos pilkku tulee. Olin todella helpottunut, kun pallo painui sisään, TPS-sankari myönsi.

Toisella puoliajalla MYPA pisti pystyyn armottoman takaa-ajon ja TPS yritti aika ajoin iskeä vastaan. Ottelun loppu oli TPS:n vahvaa ja uhrautuvaa puolustustaistelua, josta se lopulta selvisi voittajana. TPS-kopista kuului ottelun jälkeen riemukasta menoa, joka kaikui pitkin Paavo Nurmen Stadionin käytäviä.

- Pelimme ei ollut mitään kaunista katsottavaa, mutta joka ukko pisti varmasti kaikkensa peliin. Nautitaan nyt kaikki hetki, kun päästään juhannuksen viettoon voitto taskussa, Lähde vielä makusteli.

- Pojat voivat syödä juhannuksena yhden makkaran ja nauttia yhden oluen ja heti maanantaina kohdataan sitten Klubi heidän keinomatollaan, Rajamäki nauratti kuulijoitaan.

- Siellä ei ola taidettu voittaa Veikkausliigassa koskaan, mutta kaksi cup-kannua sieltä on kyllä tuotu, hän vielä tarkensi.

TPS:n tiedotteesta / UrheiluTurku


    (Julkaisupäivä: 21.6.2012 10.30)



Bookmark and Share     




  UrheiluSuomi.com -tuotteita
UrheiluSuomi.com Slim Contrast t-paita, nyt 17,90 €
UrheiluSuomi.com Slim Contrast t-paita
17,90 €
Penkkiurheilijan aikaansannos, vauvan bodi, nyt 14,90 €
Penkkiurheilijan aikaansannos, vauvan bodi
14,90 €
UrheiluSuomi.com huppari, nyt 37,90 €
UrheiluSuomi.com huppari
37,90 €


Lisää tästä aiheesta UrheiluSuomi.comissa:
Jumbo-MuSa vei pisteet Äijänsuolta (UrheiluRauma)
Pallo-Iirot mukaan Sami Hyypiä -akatemiaan (UrheiluRauma)
Ilves haki Ykkösen avausvoiton Vuosaaresta (UrheiluTampere)
Iiroille vieraita Kristiinankaupungista (UrheiluRauma)
Lasse Linjala vahvistaa MP:tä (UrheiluMikkeli)


  Keskustelu tästä aiheesta
 
Aloita keskustelu tästä aiheesta...
Jotta voit kirjoittaa keskusteluihin, sinun pitää olla rekisteröitynyt sivustolle. Voit rekisteröityä täältä.

  Artikkeliin liittyvät linkit
  Ei artikkeliin liittyviä linkkejä
  Artikkeliin liittyvät henkilöt
  Ei artikkeliin liittyviä henkilöitä

  Turun Palloseura - seuran kotisivut
 
Turun Palloseura Turun Palloseura
Avaa seuran tiedot
Internet-sivut
Joukkueen tiedot:
Pelaajaluettelo
Otteluohjelma
Uutiset




  5 tuoreinta uutista:
  Kuva: UrheiluTurku   Lauri Liikasesta TPS-pelaaja
Lauri Liikanen, 21, siirtyy Happeen liigamiehistöstä TPS:n riveihin.
  Kuva: UrheiluTurku   TUTOn haaviin tarttui kaksi pohjoisamerikkalaista puolustajaa
TUTO Hockey on kiinnittänyt kaudeksi 2013 - 2014 kaksi pohjoisamerikkalaista puolustajaa.
  Kuva: UrheiluTurku   Trojans aloittaa kautensa kotiottelulla
Turku Trojans aloittaa kautensa sunnuntaina Turussa Urheilupuiston yläkentällä kohtaamalla Nokia Ghosthuntersin, joka otti divarikauteen jo varaslähdön viime viikonloppuna Northern Lightsia vastaan Oulussa.
  Kuva: UrheiluTurku   Inter matkustaa torstaina RoPS:n vieraaksi Rovaniemelle
Veikkausliigan ensimmäisen kolmanneksen viimeinen rutistus alkaa Interin osalta torstaina Rovaniemellä, missä joukkue kohtaa RoPS:n.
  Kuva: UrheiluTurku   Kolme pelaajaa Loimun testissä torstaista lauantaihin
Loimu on kutsunut loppuviikoksi pelaajia testileirille antamaan näyttöjä ensi kautta silmälläpitäen.

 
Gallup
Oletko käynyt seuraamassa TPS:n Salibandyliigan otteluita?
kyllä olen
en ole


Uutiskirje
Uutiskirje toimitetaan sähköpostiin noin 1-2 kertaa kuukaudessa.

Tilaa uutiskirje

  Keskustelut
UrheiluSuomi.com - keskustelupalsta
 >Virta vs. Moisio
    (11.9.2011 - Tavarits)

Ihmeellistä tuo marina Moision taklauksesta 9.9.2011 pelissä. En muista kuulleeni yhdeltäkään valmentajalta kauden 2010-2011 aikana kitinää vastustaj... (siirry)
Keskustelupalsta

"Ei meistä ollut vastaamaan SaiPan 2-0-johtoon, ja siinä se oli. Pelimme oli aika aneemista. En käy nimittelemään pelaajia tästä ottelusta koska heidän kanssaan on pelattava tulevissakin otteluissa."
Pekka Virta, iltalehti.fi

Rokin blogi

Kerro toimitukselle
Haluatko antaa toimitukselle uutisvinkin, puuttuuko joukkueesi sivuilta, puuttuuko kalenterista tapahtuma/peli? Voit antaa palautetta toimitukselle palautelomakkeen kautta.
Palautelomake

  Paikallisia seuroja
AFC CampusAFC Campus
FBC TurkuFBC Turku
FC InterFC Inter
Handbollsföreningen ÅIFKHandbollsföreningen ÅIFK
HC FenixHC Fenix
TPKTPK
TPSTPS
TrojansTrojans
Turku-PesisTurku-Pesis
Turun RingetteTurun Ringette
TuToTuTo
 Lisää seuroja

 
  Tulokset
Tiistai - 18.6.2013
Turku-Pesis N-Lukko N1-0
Sunnuntai - 16.6.2013
TuWe N-Klubi 09 N3-1
FC Inter-MYPA0-0
VPS-TPS0-0
Lauantai - 15.6.2013
FC Hämeenlinna-ÅIFK1-3
Torstai - 13.6.2013
TPS-FC Honka2-0
HJK-FC Inter6-0
 Lisää tuloksia   




  Tapahtumakalenteri
Kesäkuu 2013
M T K T P L S
vko
1 2 22
3 4 5 6 7 8 9 23
10 11 12 13 14 15 16 24
17 18 19 20 21 22 23 25
24 25 26 27 28 29 30 26

  Tänään tiistaina - 18.6.2013
Turku-Pesis N - Lukko N1-0
  Kalenteri   

Ilmainen kalenteri joukkueille

  Ampparit.com urheilu-uutisia
Espanja juhlii nuorten EM-kultaa (Sportti.com)
Huuhkajien topparin seurajoukkue kaatoi Albanian mestarin (SuomiFutis)
Janne Pesoselle jatkosopimus Kazaniin (Kuhmolainen)
Selänne epävarma jatkostaan – "Ensimmäiset hetket, kun ei ollut hauskaa" (MTV3)
KPL voittoputkessa juhannuksenviettoon (Superpesis)
 Ampparit.com   


 Kuvat Videot
Kuva: UrheiluTurku Pallokissat N-TPS N
9.6.2013
Kuva: UrheiluTurku KuPS-FC Inter
29.5.2013
Kuva: UrheiluTurku Pesäkarhut N-Turku-Pesis N
25.5.2013
Josba-TPS (9.2.2013)
TPS N-OLS N (27.1.2013)
Lukko-TPS (18.1.2013)
Ässät A-TPS A
22.9.2012
maalikooste
Ässät A-TPS A
31.8.2012
maalikooste
PoPa-TPK
1.3.2012
maalikooste
Kärpät A-TPS A (28.1.2012)
Karhu HT-TuK-V (19.10.2011)
Karhu HT-Chiefs (9.10.2011)
 

Eineskokki.com



Jääkiekko - Nettipelit - Nauti voiton mausta!



Lisää tuloksia: www.livetulokset.com
  Copyright UrheiluTurku, 2013 | Oikeudellinen tiedote | Rekisteriseloste | Mediakortti | Yhteystiedot