Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Miehille katkera tappio

 
Miehille katkera tappio

Josba otti tänään kotonaan Joensuussa toisen kiinnityksen välieräpaikkaan voittamalla TPS:n rangaistuslaukauskilpailun jälkeen luvuin 6-5 rl. (1-0, 1-0, 3-5). TPS nousi ottelussa upeaan taisteluun voitosta oltuaan kolmannen erän alussa jo 3-0 tappiolla. TPS tuli kuitenkin Kari Koskelaisen, Mikael Laxin ja Antti Kauppisen maaleilla vajaassa kahdessa minuutissa tasoihin. Josba siirtyi vielä uudelleen johtoon kahdeksan minuuttia ennen loppua, mutta Koskelaisen illan toinen osuma tasoitti tilanteen uudelleen ajassa 57.38. Teemu Pekkala vei vierasjoukkueen riemastuttavasti johtoon vajaa minuutti ennen ottelun päättymistä, mutta Josban kaiken kokenut Esa Jussila tasoitti puntit vain katkerat kahdeksan sekuntia ennen loppusummeria.

Jatkoajalla TPS osui tolppaan kahdesti ja kerran Josban maalissa hyvin pelannut Jarno Kettunen pystyi onnekkaastikin torjumaan Kari Koskelaisen lähes tyhjään maaliin ampuman pallon. Jatkoajalla ei maaleja nähty, joten siirryttiin rangaistuslaukauskilpailuun. Siinä rankkarit aloittanut Josba epäonnistui kolmesti ja TPS:n kolmas ampuja Osmo Reentilä siirsi TPS:n johtoon. Tämän jälkeen sekä Mikael Laxilla, Jarkko Penttisellä, että Kari Koskelaisella oli Markus Suntilan huikeiden torjuntojen jälkeen napata voitto Turkuun, mutta maalia ei saatu aikaiseksi. Lopulta Josban ampujan onnistuttua ja TPS:n Mikko Hautaniemen epäonnistuttua Josba veikin kuin veikin myös toisen ottelun nimiinsä ja näin TPS pelaa selkä seinää vasten keskiviikkona Turussa. TPS:n päävalmentaja Ray Backman oli ottelun jälkeen pettynyt, mutta kaikkea muuta kuin luovuttanut.

- Oltiin tänään pelillisesti jo parempia ja kasvettiin todella tähän pudotuspelisarjaan. Nyt täytyy sanoa, että vähän oli jo huonoa tuuriakin mukana. Ei tässä kuitenkaan itku auta. Lähdetään keskiviikkoon ilman paineita pelaamaan alusta saakka sillä tasolla kuin mihin me pystymme. Ratkaisun avaimet oli tänään monta kertaa käsissä. Me emme ole sanoneet viimeistä sanaamme, täältä tullaan vielä.

TPS-Josba ke 11.3. klo 18.30 Turkuhalli

Turun Palloseuran tiedotteesta / UrheiluTurku.com


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2008-2009 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2008-2009

Ottelut kaudella 2008-2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

Pääsarjojen kurinpitodelegaatio on määrännyt FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikiellon kontaktista EräViikinkien Matej Penickaan joukkueiden välisessä F-liigan ottelussa maanantaina.

Lue lisää
TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigajoukkueessa on todettu positiivinen koronatapaus. Altistuneet joukkueen jäsenet on asetettu 10 vuorokauden karanteeniin, joka päättyy sunnuntaina 25. lokakuuta.

Lue lisää
Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Maailmanmestari Miko Kailiala, 27, ja TPS ovat allekirjoittaneet jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Viime kaudella ensimmäiset liiga-askeleensa ottanut nuorten maajoukkuepelaaja Waltteri Vesterinen, 17, on tehnyt TPS:n kanssa 2+1 vuotisen sopimuksen.

Lue lisää
Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

TPS vahvistuu, kun Juuso Forsman, 23, ja Jani Hyytiäinen, 29, pukevat ensi kaudella mustavalkean pelipaidan ylleen. Molempien sopimus on mallia 1+1 vuotta.

Lue lisää
Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Maailmanmestari Lauri Stenfors ja TPS ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

FBC Turun divarijoukkueen valmennuksessa koetaan nyt muutoksia, kun Santeri Raatarila korvaa Perttu Kytöhongan päävalmentajan paikalla.

Lue lisää