Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Suomi taipui MM-hopealle Ruotsin edessä

 

Suomi taipui MM-hopealle Ruotsin edessä


Urheasti taistellut Suomen naisten salibandymaajoukkue ei pystynyt kaatamaan turnauksen ennakkosuosikki Ruotsia. Suomi oli koko ajan ottelussa takaa-ajanana ja tuli kahdesti maalin päähän. Ruotsi voitti kolmannen perättäisen MM-kultansa luvuin 4-2 (2-0, 1-2, 1-0). Suomi paransi pykälällä sijoitustaan viime kisoista, jolloin tuliaisina oli pronssi.
Hopea on MM-tasolla Suomen naisille neljäs.
Suomi roikkui Ruotsin kyydissä mukana aina kolmannen erän loppuminuuteille saakka hakien tasoitusmaalia. Sitä ei kuitenkaan nähty ja haave MM-kullasta mureni ajassa 56.12 kun Karolina Widar teki sinikeltaisten neljännen osuman ja kasavatti eron lopulta tavoittamattomaan kahteen maaliin.
Suomi voi kuitenkin kulkea pää pystyssä, sillä se tarjosi Ruotsille MM-finaalin arvoisen vastuksen. Ennen finaalia Ruotsin maaliero oli hurja 98-3. Vielä välierässä se pöllytti Sveitsiä 11-2.
Syvä pettymys oli kuitenkin päällimmäinen tunne Karo Kuussaarella.
- MM-kulta oli tavoitteemme tänne tullessa, vaikka matkan varrella siihen ei moni muu tuntunut uskovan kuin valmennus ja joukkue, hän sanoi.
- Pystyttiin noudattamaan melko hyvin tähän otteluun luotua taktiikkaa eli rikkomaan Ruotsin peliä ja ottamaan sen vahvuudet pois. Suurin puute, miksi olemme hopealla on että riittävän hyvä pallollinen pelaaminen jäi puuttumaan. Varsinkin kolmannessa erässä sorruttiin väsyneinä pallonmenetyksiin.
- Meillä on ollut pelaavat kentälliset selvillä jo pitkään, mutta halusimme pitää ne salassa. Etenkin Kujalan viisikko pelasi huikeat kolme viimeistä peliä ja loi vaarallisia tilanteita. Olen ylpeä tästä joukkueesta, vaikka nyt tuntuukin ikävältä ja pitkään. Pelattiin isolla sydämellä ja ollaan menty hurjasti kahdessa vuodessa eteenpäin. Toivottavasti sen näkivät nyt laji-ihmisetkin.
Murhaavista ottelunaluista tunnetun Ruotsin haasteeseen Suomi vastasi alkuminuuteilla pitämällä palloa paljon puolustajilla ja hakien varmoja syöttölinjoja. Alussa parhaat paikat tulivatkin Suomelle. Anne Suomalainen haki Katriina Saarisen maalin edestä hyvin, mutta "Kassu" ei saanut palloa kunnolla haltuun. Seuraava tilaisuus tuli Elina Kujalalle, mutta laukaus epäonnistui.
Pian Ruotsi sai koneensa käyntiin ja Suomi joutui puolustuskannalle omalle alueelleen, eikä selviytynyt takaiskuitta päävalmentajan painottamasta ensimmäisestä kymmenminuuttisesta. Ensin Malin Eriksson laittoi takatolpalta Sanna Scheerin mainion ristisyötön sisään. Pian Suomi oli jälleen ruotsalaisten puristuksessa syvällä omassa päässä ja Anna Wijk lisäsi luvuiksi 2-0 ajassa 9.42.
Suomen valmennus reagoi nopeasti ja tiivisti peluutuksen kahteen kenttään. Suomen kavennuksen laukoi puolustaja Laura Kokko suoraan syötöstä. Iloa ei kestänyt pitkään, vaan seuraavassa vaihdossa Ruotsin tehoduo Emelie Lindström-Sara Kristoffersson sahasi luvuiksi 3-1. Suomen taistelu jatkui kun Sanna Roiskon laukaus merkittiin omaksi maaliksi ja tilanne taas kutkuttava 2-3.
Ruotsin yksi vahvuus on johtoasemassa pelaaminen. Mailat eivät tutisseet ja pelin painopiste oli vahvasti Suomen päässä. Sinivalkoisten osaksi jäi nöyrä puolustaminen ja yhä harvenevat vastaiskut. Jonna Mäkelän unelmatorjunnat, joita kertyi ottelussa peräti 31, pitivät Suomen MM-kultaunelmat yllä. Finaalin ratkaisu nähtiin ajassa 56.12 kun Mäkelä torjui ensin kaukovedon, mutta Karolina Widar korjasi irtopallon sisään.
Suomi paransi sijoitustaan pykälällä viime kisoista, jolloin mitali oli pronssinen. Ruotsille MM-kulta oli viides ja kolmas peräkkäinen. Suomi jäi hopealle tänään päättyneessä salibandyn naisten MM2011-turnauksessa. Ruotsi oli finaalissa vahvempi luvuin 4-2 (2-0, 1-2, 1-0).

Salibandyn naisten MM-kisat, Sveitsi, St. Gallen
11.12. MM-loppuottelu Ruotsi-Suomi 4-2 (2-0, 1-2, 1-0)
1. erä: 7.33 Malin Eriksson (Sanna Scheer) 1-0, 9.42 Anna Wijk (Therese Karlsson) 2-0.
2. erä: 21.43 Laura Kokko (Hanna-Mari Uimonen) 2-1, 22.52 Sara Kristoffersson (Emelie Lindström) 3-1, 37.49 oma maali 3-2.
3. erä: 56.12 Karolina Widar (Victoria Wikström) 4-2.
Ottelun parhaat pelaajat: Emelie Lindström, Ruotsi ja Jonna Mäkelä, Suomi
Torjunnat: Hanna Pettersson, Ruotsi: 2+5+2=9 Jonna Mäkelä, Suomi:
10+7+14=31

Jäähyt: Ruotsi 0 min., Suomi 0 min.
Erotuomarit: Bjorn Aksel Henriksen, Jan Magnar Ingebrigtsli, Norja
Yleisöä: 2 520.

MM2011-kisojen lopullinen järjestys (viisi parasta saivat suoran pääsyn MM2013-kisoihin):
1. Ruotsi
2. Suomi
3. Tshekki
4. Sveitsi
5. Norja
--------------
6. Puola 
7. Latvia
8. Tanska
9. USA
10. Venäjä
11. Saksa
12. Slovakia
13. Alankomaat
14. Unkari
15. Australia
16. Japani

Salibandyliiton tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle