Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Mikael Kuronen palaa SaiPaan

Mikael Kuronen palaa SaiPaan

 

Alkukauden Tšekin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla VHK Vsetínissä pelannut Mikael Kuronen on tehnyt sopimuksen SaiPaan. Sopimus kattaa kuluvan kauden sekä Liiga-kauden 2019-2020. Oikealta laukova hyökkääjä pelasi SaiPassa kolmen kauden ajan vuosina 2014-2017.

Kesällä 2017 Kuronen suuntasi kasvattajaseuraansa Tampereen Ilvekseen, jossa hän keräsi 30 pelaamassaan ottelussa tehopisteet 5+5=10. Mukaan mahtui yksi kolmen maalin ilta. Työteliäs hyökkääjä siirtyi kesken kauden Allsvenskanin IK Oskarshamniin, jossa hän teki pelaamassaan 19 runkosarjaottelussa tehot 2+3=5. Lisäksi hän teki kaksi maalia pelaamissaan kahdeksassa jatko-ottelussa.

- Tampereen päässä ajauduin eri rooliin mitä olin itse odottanut. Tuli hetki, että oli mahdollisuus lähteä Allsvenskaniin kokeilemaan. Oli hieno kausi, pärjättiin joukkueena ja sain vähän itseluottamusta takaisin, Kuronen kommentoi.

Viime kesänä hän siirtyi yhden kauden sopimuksella HC Vsetinin riveihin Tšekkeihin. Pelaamissaan 18 ottelussa "Kurdi" teki kolme maalia ja saalisti viisi syöttöpistettä.

- Olen aika seikkailunhaluinen ja päätin ottaa pestin haasteena. Elämä oli vähän erilaista kaukalon ulkopuolella. Lievästi sanoen vähän erilainen paikka, mutta hienoja muistoja jäi.

Bastien Maian sopimus on purettu

SaiPa on purkanut ranskalaishyökkääjä Bastien Maian sopimuksen yhteisymmärryksessä pelaajan kanssa. Viime kaudella SaiPaan tullut Ranskan maajoukkueessakin esiintynyt Maia pelasi tällä kaudella 11 ottelua Liigaa tehopistein 0+1 ja 10 ottelua Nuorten SM-liigassa 9+3=12.

SaiPan tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Saimaan Pallo - logo

SaiPa - 2018-2019 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2018-2019

Ottelut kaudella 2018-2019

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Maalivahti Jan Lukasin sopimus on purettu - Henri Kiviaho SaiPaan

Maalivahti Jan Lukasin sopimus on purettu - Henri Kiviaho SaiPaan

SaiPa ja maalivahti Jan Lukas ovat purkaneet sopimuksensa yhteisymmärryksessä. Jan Lukas liittyi SaiPan joukkueeseen toukokuussa 2023.

Lue lisää
Urho Vaakanainen lainasopimuksella SaiPaan

Urho Vaakanainen lainasopimuksella SaiPaan

SaiPa saa tutun vahvistuksen puolustukseensa, kun Boston Bruinsin sopimuspelaaja Urho Vaakanainen liittyy joukkueeseen tiistaina.

Lue lisää
Niclas Westerholm täydentää SaiPan maalivahtiosaston

Niclas Westerholm täydentää SaiPan maalivahtiosaston

22-vuotias Maalivahti Niclas Westerholm jatkaa SaiPassa kaudella 2020-2021. SaiPan ja Westerholmin vuonna 2018 kirjattuun sopimukseen sisältyi tulevasta kaudesta optio, jonka SaiPa käytti keväällä. Sopimus astui voimaan, kun tulokassopimus Nashville Predatorsin kanssa purkautui.

Lue lisää
David Bernhardt jatkaa SaiPassa

David Bernhardt jatkaa SaiPassa

SaiPa ja 22-vuotias ruotsalaispuolustaja David Bernhardt ovat solmineet yhden kauden mittaisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Jarno Koskiranta tekee paluun SaiPaan

Jarno Koskiranta tekee paluun SaiPaan

33-vuotias keskushyökkääjä Jarno Koskiranta vahvistaa SaiPaa tulevat kolme kautta.

Lue lisää
Liiga-SaiPa Oy ja joukkue pääsivät sopuun palkkojen leikkauksesta

Liiga-SaiPa Oy ja joukkue pääsivät sopuun palkkojen leikkauksesta

Korona-kriisi tulee aiheuttamaan seuroille suuria tulonmenetyksiä, joihin SaiPa pyrkii kaikin mahdollisin keinoin sopeutumaan.

Lue lisää