Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Jere Seppälä saapuu vahvistamaan SaiPan puolustusta

Jere Seppälä saapuu vahvistamaan SaiPan puolustusta

 

Ässissä kolme edellistä kautta pelannut puolustaja Jere Seppälä vahvistaa loppukauden SaiPaa. Seppälä ja SaiPa ovat samalla tehneet sopimuksen myös kaudesta 2019-2020.

Kemissä syntynyt, mutta jo vuoden ikäisenä Espooseen muuttanut 26-vuotias Seppälä saapuu Lappeenrantaan jo keskiviikkona ja on joukkueen käytettävissä viikonlopun otteluissa Sportia ja KooKoota vastaan.

SaiPan urheilujohtaja Antti Tuomenoksan mukaan SaiPa saa hyvin liikkuvan puolustajan, joka on jo osoittanut tasonsa Liigassa.

- Jere on ollut Ässien vaikean kauden kärkipuolustajia. Hienoa, että saimme samalla sovittua myös ensi kaudesta. Puolustuksemme on mennyt loukkaantumisten vuoksi ohuella, Tuomenoksa kommentoi.

Tällä kaudella Seppälä on pelannut 39 ottelua tehopistein 3+4=7. Plus-miinus-tilastossa hän on Ässien paras pelaaja (+3).

Puhelimitse aamupäivällä tavoitettu Seppälä käynnisti autoaan Isomäen parkkipaikalla suuntanaan Lappeenranta.

- Olen tosi innoissani. Olo on kuin pikkuskidillä, kun uusi joukkue ja kaupunki vähän jännittävät.

174 cm pitkä, vasen käsi alhaalla pelaava Seppälä mainitsee itsekin vahvuuksikseen liikkuvuuden.

- Hyvällä liikkeellä pystyn paikkaamaan puitteita. En välttämättä ole se kaveri, joka niittaa vastustajan lasista läpi, mutta liikkeellä pystyn pysymään pelin sisällä, puolustamaan ja tukemaan hyökkäyksiä. Yleispelaamiseni on kehittynyt viime vuosina reilusti, vaikka kehitettävää tietysti on aina.

SaiPaa Seppälä pitää työteliäänä joukkueena.

- SaiPa on vaikea vastustaja, joka pelaa nykyajan kiekkoa ja pyrkii pelaamaan nopeasti. Tykkään itse sellaisesta pelistä. Pelityyli mahdollistaa sen, että voi välillä olla mukana myös hyökkäyksissä.

SaiPan tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Saimaan Pallo - logo

SaiPa - 2018-2019 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2018-2019

Ottelut kaudella 2018-2019

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


JereSeppälä

Jere Seppälä

4.1.1993 Kemi
Tiedot


Maalivahti Jan Lukasin sopimus on purettu - Henri Kiviaho SaiPaan

Maalivahti Jan Lukasin sopimus on purettu - Henri Kiviaho SaiPaan

SaiPa ja maalivahti Jan Lukas ovat purkaneet sopimuksensa yhteisymmärryksessä. Jan Lukas liittyi SaiPan joukkueeseen toukokuussa 2023.

Lue lisää
Urho Vaakanainen lainasopimuksella SaiPaan

Urho Vaakanainen lainasopimuksella SaiPaan

SaiPa saa tutun vahvistuksen puolustukseensa, kun Boston Bruinsin sopimuspelaaja Urho Vaakanainen liittyy joukkueeseen tiistaina.

Lue lisää
Niclas Westerholm täydentää SaiPan maalivahtiosaston

Niclas Westerholm täydentää SaiPan maalivahtiosaston

22-vuotias Maalivahti Niclas Westerholm jatkaa SaiPassa kaudella 2020-2021. SaiPan ja Westerholmin vuonna 2018 kirjattuun sopimukseen sisältyi tulevasta kaudesta optio, jonka SaiPa käytti keväällä. Sopimus astui voimaan, kun tulokassopimus Nashville Predatorsin kanssa purkautui.

Lue lisää
David Bernhardt jatkaa SaiPassa

David Bernhardt jatkaa SaiPassa

SaiPa ja 22-vuotias ruotsalaispuolustaja David Bernhardt ovat solmineet yhden kauden mittaisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Jarno Koskiranta tekee paluun SaiPaan

Jarno Koskiranta tekee paluun SaiPaan

33-vuotias keskushyökkääjä Jarno Koskiranta vahvistaa SaiPaa tulevat kolme kautta.

Lue lisää
Liiga-SaiPa Oy ja joukkue pääsivät sopuun palkkojen leikkauksesta

Liiga-SaiPa Oy ja joukkue pääsivät sopuun palkkojen leikkauksesta

Korona-kriisi tulee aiheuttamaan seuroille suuria tulonmenetyksiä, joihin SaiPa pyrkii kaikin mahdollisin keinoin sopeutumaan.

Lue lisää