Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Joel Laitinen dominoi myös ensi kaudella MP:n keskikentän pohjalla

Joel Laitinen dominoi myös ensi kaudella MP:n keskikentän pohjalla

Ykkösliigassa pelaava Mikkelin Palloilijat jatkaa jatkosopimusten julkaisua. Tänään on vuorossa loistavan kauden MP:n keskikentän pohjalla pelannut Joel Laitinen, joka on allekirjoittanut vuoden jatkosopimuksen. Nyt on julkaistu kuusi sopimusta ja julkaisuja jatketaan muutaman sopimuksen viikkotahdilla.

22-vuotias PEPO:n kasvatti teki MP:n kanssa sopimuksen viime tammikuussa. Laitinen hankittiin puolustukseen, mutta pelipaikka löytyikin keskikentän pohjalta, jossa hänen suorittamisensa oli todella vahvaa ja tasaista pelistä toiseen. Lisäksi hän oli isossa roolissa vaarallisissa erikoistilanteissa joko päättäjänä tai pitkillä sivurajaheitoilla. Laitisen panos puolustuksen edessä oli valtava ja se näkyi heti, jos hän ei ollut kentällä. Laitinen pelasi viime kaudella 23 Ykkösen peliä ja onnistui kertaalleen maalinteossa, kun hän ylemmän jatkosarjan päätösottelussa viimeisteli tärkeän tasoitusmaalin hienolla puskulla kulmapotkusta TPS:ää vastaan. Laitinen odottaa jo kovasti Ykkösliigan laadukkaita pelejä.

– Todella hyvä fiilis jäi viime kaudesta! Pelasin ensimmäistä kertaa suurimman osan kaudesta keskikentällä ja se sujui mielestäni erittäin hyvin. Myös joukkueena onnistuimme loistavasti. Kauden ensimmäisessä pelissä oli vielä hakemista, mutta sen jälkeen alkoi kulkea ja tulokset olivat hyviä.

– Odotan tulevaa kautta innolla! Ykkösliigasta tulee varmasti kovatasoinen, eikä yhdestäkään pelistä ole helppoja pisteitä tarjolla.

– Tavoitteenani on pelata vähintäänkin yhtä hyvin ja tasalaatuisesti kuin viime kaudella. Olisi myös hienoa tehdä muutama maali enemmän. Joukkueen tavoitteita käymme varmasti yhdessä läpi, kun kauden alku lähestyy. Tämän kauden perusteella uskon, että TOP 3 on meille mahdollinen myös ensi kaudella.

– Toivottavasti Urskissa nähdään taas ensi kaudella yhtä paljon yleisöä!

Päävalmentaja Juha Pasoja on todella tyytyväinen Laitisen jatkosta.

– Joel oli yksi viime kauden takuuvarmoista esiintyjistämme kentällä. Heti huomasi, jos hän oli poissa kentältä ja ei ollut tekemässä arvokasta työtä keskikentän pohjalla. Hän pelasi vahvan kauden hieman oudommalla pelipaikalla ja läpimurto Suomessa pelipaikkansa eliittiin on todella lähellä. Hienoa, että Jollu jatkaa kehittymistään täällä Mikkelissä!

Pelaajasopimukset 10.11.2023:
#1 Aleksi Honka-Hallila (2024)
#2 Benjamin Urgenc (2024)
#4 Ville Laiho (2024)
#15 Joel Laitinen (2024)
#30 Timi Heikkinen (2024)
#63 Olli Kilpeläinen (2024)

MP:n tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Mikkelin Palloilijat - logo

MP - 2023 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2023

Ottelut kaudella 2023

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Niila Forsell taituroi ensi kesänäkin Urskissa

Niila Forsell taituroi ensi kesänäkin Urskissa

Viime kaudella hyviä otteita MP:n hyökkäyksessä ja keskikentällä esittänyt Niila Forsell jatkaa myös ensi kaudella Ykkösliigassa pelaavan Mikkelin Palloilijoiden riveissä, kun Forsell on allekirjoittanut vuoden jatkosopimuksen.

Lue lisää
MP:n joukkueen rakennus on alkanut - Honka-Hallila jatkaa

MP:n joukkueen rakennus on alkanut - Honka-Hallila jatkaa

Viime kaudella Ykkösessä hienosti kolmanneksi sijoittunut ja ensi kaudella toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, Ykkösliigassa, pelaava Mikkelin Palloilijat on aloittanut joukkueen rakentamisen kohti uusia ja kovia haasteita.

Lue lisää
Viime kaudella eniten pelannut Yassin Daoussi jatkaa MP:n alakerrassa

Viime kaudella eniten pelannut Yassin Daoussi jatkaa MP:n alakerrassa

Lauantaina Suomen Cupin Ykkösen karsintalohkon ottelut aloittavalla Mikkelin Palloilijoilla on nyt kasassa 20 pelaajasopimusta, kun puolustaja Yassin Daoussi teki vuoden jatkosopimuksen.

Lue lisää
Suomen Cupin karsintalohkon ottelut Mikkelissä ilman yleisöä

Suomen Cupin karsintalohkon ottelut Mikkelissä ilman yleisöä

Itä-Suomen aluehallintovirasto on tänään annetussa päätöksessään jatkanut yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärän rajoittamista. Yli 20 henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat kiellettyjä 22.2.2021 saakka.

Lue lisää
Nuutti Laaksonen MP:n puolustukseen

Nuutti Laaksonen MP:n puolustukseen

Ykkösessä pelaavan Mikkelin Palloilijoiden joukkueen rakennus jatkuu, kun Nuutti Laaksonen teki seuran kanssa vuoden pelaajasopimuksen. Nyt on kasassa seitsemäntoista pelaajasopimusta.

Lue lisää
MP:n taustaryhmä kasassa

MP:n taustaryhmä kasassa

Ykkösessä pelaavan Mikkelin Palloilijoiden taustaryhmä on nyt kasassa. Ryhmään tulee jonkin verran muutoksia viime kauteen verrattuna, kun Ozeias Graciano siirtyi Pallo-Kissojen leiriin ja oman toimensa ohessa toimineet Janne Loukiainen sekä Jorma Naakka jäivät sivuun.

Lue lisää