Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Graciano ja Kimari jatkavat MP:n riveissä

Graciano ja Kimari jatkavat MP:n riveissä

 

Tiistaina julkaistun kolmen jatkosopimuksen lisäksi ensi kaudella Kakkosessa pelaava Mikkelin Palloilijat on tehnyt lisää pelaajasopimuksia. Vuoden jatkosopimuksiin nimensä ovat laittaneet Ozeias Graciano sekä Joonas Kimari.

Pienen poikalapsen isä Ozeias Graciano aloittaa nyt kolmannen kautensa Mikkelin Palloilijoiden puolustuksessa. 34-vuotias Kiinan mestari edustaa Miikka Oinosen kanssa kokemusta joukkueessa. Graciano pelasi sinipaidoissa päättyneellä kaudella 18 ottelussa tehden yhden maalin. Pelaamisen ja töiden ohessa Graciano valmentaa myös MP:n junioreita.

- Viime kausi oli rankka ja tietenkin olin pettynyt, mutta lopulta kuitenkin hoidimme sarjapaikan. Itse pystyin kuitenkin pelaamaan ilman isompia vaivoja ja tämä oli positiivista.

- Odotan, että suoritustasomme on tasainen koko kauden, henki pysyy hyvänä ja voitamme paljon pelejä. Henkilökohtaisesti haluan pelata paljon ja toivottavasti pystymme taistelemaan lohkon top 3 -sijoista.

- Kiinnostuin viime kauden aikana valmentamisesta, kun olin useasti Kuitusen Matin apuna junioreiden harjoituksissa. Nyt seura tarjosi minulle isompaa roolia junioreiden valmennuksessa, mistä olen todella kiitollinen. Haluan käyttää tietämystäni ja kokemuksiani junioreiden hyväksi. Olen kuitenkin yli puolet elämästäni ollut jalkapalloilijana kolmessa eri maassa sekä usean valmentajan alaisuudessa.

Muutamista jalkavaivoista viime kesänä kärsinyt Joonas Kimari, 25 oli talvikaudella joukkueen tehokkain pelaaja (4+1) ja Kakkosen peleissä syntyi kaksi maalia, joista toinen oli sitäkin tärkeämpi maali, sillä se varmisti MP:n Kakkosen sarjapaikan. Hyökkäyspäässä viihtyvä nopea Kimari odottaa innolla uutta kautta ja toivoo, että paikat pysyvät nyt kunnossa.

- Viime kausi meni todella huonosti joukkueelta, mutta onneksi sarjapaikka säilyi. Tästä on ainakin helppo parantaa!

- Nyt lähdetään tekemään joukkueena ensi kaudesta parempi. Tekemisen tason pitää nousta ja kauden päätteeksi sijoitus sarjataulukossa on oltava korkeammalla, mitä se viime kaudella oli. Henkilökohtaisena tavoitteena on pysyä ehjänä ja päästä pelaamaan mahdollisimman paljon.

Päävalmentaja Janne Wilkman on todella tyytyväinen Gracianon ja Kimarin jatkoon.

- Ossi oli viime kaudella yksi Kakkosen parhaista keskuspuolustajista ja toivon, että saamme tulevalla kaudella kokeneesta pelimiehestä vieläkin enemmän irti.

- Tiedän Joonaksen vahvuudet pelaajana jo juniorivuosilta ja se, että hän pystyy operoimaan sekä laitapelaajana että hyökkääjänä, on iso etu.

Pelaajasopimukset 10.11.2017:
# 3 Ozeias Graciano
#10 Miikka Oinonen
#11 Tomi Janhunen
#12 Jonne Uronen (mv)
#14 Joonas Kimari
#22 Olli Kilpeläinen
#26 Tuomas Jerkkola

MP:n tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Niila Forsell taituroi ensi kesänäkin Urskissa

Niila Forsell taituroi ensi kesänäkin Urskissa

Viime kaudella hyviä otteita MP:n hyökkäyksessä ja keskikentällä esittänyt Niila Forsell jatkaa myös ensi kaudella Ykkösliigassa pelaavan Mikkelin Palloilijoiden riveissä, kun Forsell on allekirjoittanut vuoden jatkosopimuksen.

Lue lisää
Joel Laitinen dominoi myös ensi kaudella MP:n keskikentän pohjalla

Joel Laitinen dominoi myös ensi kaudella MP:n keskikentän pohjalla

Ykkösliigassa pelaava Mikkelin Palloilijat jatkaa jatkosopimusten julkaisua. Tänään on vuorossa loistavan kauden MP:n keskikentän pohjalla pelannut Joel Laitinen, joka on allekirjoittanut vuoden jatkosopimuksen.

Lue lisää
MP:n joukkueen rakennus on alkanut - Honka-Hallila jatkaa

MP:n joukkueen rakennus on alkanut - Honka-Hallila jatkaa

Viime kaudella Ykkösessä hienosti kolmanneksi sijoittunut ja ensi kaudella toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, Ykkösliigassa, pelaava Mikkelin Palloilijat on aloittanut joukkueen rakentamisen kohti uusia ja kovia haasteita.

Lue lisää
Viime kaudella eniten pelannut Yassin Daoussi jatkaa MP:n alakerrassa

Viime kaudella eniten pelannut Yassin Daoussi jatkaa MP:n alakerrassa

Lauantaina Suomen Cupin Ykkösen karsintalohkon ottelut aloittavalla Mikkelin Palloilijoilla on nyt kasassa 20 pelaajasopimusta, kun puolustaja Yassin Daoussi teki vuoden jatkosopimuksen.

Lue lisää
Suomen Cupin karsintalohkon ottelut Mikkelissä ilman yleisöä

Suomen Cupin karsintalohkon ottelut Mikkelissä ilman yleisöä

Itä-Suomen aluehallintovirasto on tänään annetussa päätöksessään jatkanut yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärän rajoittamista. Yli 20 henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat kiellettyjä 22.2.2021 saakka.

Lue lisää
Nuutti Laaksonen MP:n puolustukseen

Nuutti Laaksonen MP:n puolustukseen

Ykkösessä pelaavan Mikkelin Palloilijoiden joukkueen rakennus jatkuu, kun Nuutti Laaksonen teki seuran kanssa vuoden pelaajasopimuksen. Nyt on kasassa seitsemäntoista pelaajasopimusta.

Lue lisää