Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

MP:n A -junioreille päävalmentaja Ruotsista

MP:n A -junioreille päävalmentaja Ruotsista

 

Mikkelin Palloilijat jatkaa panostustaan juniorivalmennukseen. Ruotsalais-norjalainen Jonathan Enzo Arnet on liittynyt valmentajaksi MP:n riveihin.

26-vuotias Jonathan Enzo Arnet on MP:n uusin valmentajakiinnitys. Göteborgista Mikkeliin tammikuun alussa muuttanut Arnet tulee toimimaan MP:n A -nuorten päävalmentajan pestinsä lisäksi junioripuolella akatemia- ja lisäryhmävalmentajana. Juniorivalmennuksen ohella hän toimii myös edustusjoukkueen valmentajana Janne Wilkmanin apuna osallistuen mm. aamuharjoitusten vetämiseen sekä yksilövalmennukseen.

UEFA B -lisenssin Ruotsissa suorittanut Jonathan Enzo Arnet on toiminut aiemmin nuoresta iästään huolimatta jo useamman vuoden ajan valmennustehtävissä. Mies on ehtinyt valmentaa mm. BK Häckenin, GAIS:n ja Västra Frölundan juniorijoukkueita. Arnet´n valmentama Västra Frölundan U17 -joukkue voitti viime kaudella ikäluokkansa Ruotsin Cupin ja sijoittui toiseksi maailman suurimmassa juniorijalkapalloturnauksessa Gothia Cupissa.

Jonathan Enzo Arnet odottaa innolla pääsevänsä tositoimiin uudessa seurassaan.

- Olen kunniahimoinen valmentaja ja pyrin jatkuvasti kehittämään itseäni. Tämän ajattelutavan haluan jakaa pelaajien kanssa ja toivonkin pystyväni vaikuttamaan heihin siten, että jokainen heistä haluaa ottaa itse vastuuta pelaamisensa kehittymisestä ja oppimisensa jatkumisesta.

Edustusjoukkueen päävalmentaja Janne Wilkman ottaa innolla vastaan uuden jäsenen valmennustiimiinsä.

- Teimme koko syksyn kovasti töitä sen eteen, että löytäisimme oikeat henkilöt valmennustiimiimme ja olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Jonathanin rekrytoinnin kautta pääsemme tehostamaan yksilöllistä valmennusta ja omien potentiaalisten junioripelaajien sisään ajoa edustusjoukkueeseen. Jonathan on tehnyt Ruotsissa erinomaista työtä nuorten pelaajien kanssa ja odotan innolla, että saamme hänet tänne Mikkeliin.

Myös MP:n pelaajakehityspäällikkö Matti Kuitunen on tyytyväinen saadessaan uuden valmentajan juniorivalmennukseen.

- Jonathanin rekrytointi on jatkumoa pitkäjänteiselle suunnitelmallemme, jossa rakennamme pala palalta organisaatiotamme kuntoon.

- Halusimme tehtävään parhaan mahdollisen tekijän ja sen myös saimme, vaikka prosessi hieman ajallisesti venyikin.

- Meillä on nyt mahdollisuus saada oppia myös muualta kuin tutuista ympyröistä ja saamme samalla myös kansainvälisen tuulahduksen toimintaamme.

- Teemme rakennustyötä maltilla ja harkiten ja tämän talven aikana olemme saaneet kaksi tärkeää palasta paikalleen eli Jonathan Enzo Arnet´n pelaajapolun loppupään valmennukseen sekä Jorma Naakan maalivahtivalmennukseen.

MP:n tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Niila Forsell taituroi ensi kesänäkin Urskissa

Niila Forsell taituroi ensi kesänäkin Urskissa

Viime kaudella hyviä otteita MP:n hyökkäyksessä ja keskikentällä esittänyt Niila Forsell jatkaa myös ensi kaudella Ykkösliigassa pelaavan Mikkelin Palloilijoiden riveissä, kun Forsell on allekirjoittanut vuoden jatkosopimuksen.

Lue lisää
Joel Laitinen dominoi myös ensi kaudella MP:n keskikentän pohjalla

Joel Laitinen dominoi myös ensi kaudella MP:n keskikentän pohjalla

Ykkösliigassa pelaava Mikkelin Palloilijat jatkaa jatkosopimusten julkaisua. Tänään on vuorossa loistavan kauden MP:n keskikentän pohjalla pelannut Joel Laitinen, joka on allekirjoittanut vuoden jatkosopimuksen.

Lue lisää
MP:n joukkueen rakennus on alkanut - Honka-Hallila jatkaa

MP:n joukkueen rakennus on alkanut - Honka-Hallila jatkaa

Viime kaudella Ykkösessä hienosti kolmanneksi sijoittunut ja ensi kaudella toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, Ykkösliigassa, pelaava Mikkelin Palloilijat on aloittanut joukkueen rakentamisen kohti uusia ja kovia haasteita.

Lue lisää
Viime kaudella eniten pelannut Yassin Daoussi jatkaa MP:n alakerrassa

Viime kaudella eniten pelannut Yassin Daoussi jatkaa MP:n alakerrassa

Lauantaina Suomen Cupin Ykkösen karsintalohkon ottelut aloittavalla Mikkelin Palloilijoilla on nyt kasassa 20 pelaajasopimusta, kun puolustaja Yassin Daoussi teki vuoden jatkosopimuksen.

Lue lisää
Suomen Cupin karsintalohkon ottelut Mikkelissä ilman yleisöä

Suomen Cupin karsintalohkon ottelut Mikkelissä ilman yleisöä

Itä-Suomen aluehallintovirasto on tänään annetussa päätöksessään jatkanut yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärän rajoittamista. Yli 20 henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat kiellettyjä 22.2.2021 saakka.

Lue lisää
Nuutti Laaksonen MP:n puolustukseen

Nuutti Laaksonen MP:n puolustukseen

Ykkösessä pelaavan Mikkelin Palloilijoiden joukkueen rakennus jatkuu, kun Nuutti Laaksonen teki seuran kanssa vuoden pelaajasopimuksen. Nyt on kasassa seitsemäntoista pelaajasopimusta.

Lue lisää